Rajavartiolaitos on aloittanut alueloukkaustutkinnan Pellingin saariston alueelta rantakivikosta löydetystä miehittämättömästä ilma-aluksesta, joka on alustavien tietojen mukaan venäläisvalmisteinen katapultilta laukaistava Geoscan 701 -kartoituslennokki. Itämeren kansainvälisessä ilmatilassa todennäkäisesti lentänyt lennokki on mahdollisesti pudonnut mereen ja ajautunut sen jälkeen tuulen kuljettamana Suomeen.
Tutkinnan tavoitteena on selvittää, mistä, milloin ja millä tavalla ilma-alus on saapunut Suomen alueelle. Lisäksi selvitetään, missä kohdassa ja millä tavalla mahdollinen Suomen valtakunnanrajan ylitys on tapahtunut. Kansalainen ilmoitti löytäneensä tunnistamattoman lennokin Porvoon edustalta Pellingin saaristosta 1. syyskuuta 2026.
Rajavartiolaitoksen alustavan ulkoisen tarkastelun perusteella kyseessä vaikuttaa olevan Geoscan 701 -tyyppinen miehittämätön ilma-alus. Kyseistä laitemallia käyttävät sekä valtiolliset että siviilitoimijat, eikä laitteen käyttötarkoitusta, käyttävää maata tai tahoa voida tässä vaiheessa vahvistaa. Yksi venäläiskäyttäjistä on maan hätätilaministeriö.
Alustavien tietojen mukaan kyseessä oli siis katapultilta laukaistava Geoscan 701 -lennokki. Sen siipien kärkiväli on 3,33 metriä ja maksimi lentoonlähtöpaino on 22-25 kg. Lennokin voimanlähteenä on 40 cm³ kokoinen 3,75 hevosvoimaa tuottava T-40 -polttomoottori, joka lataa sähköakkua antamaan virtaa lennokin toiminnalle.
Kyseessä on pitkän kantaman lennokki, joka operoi automaattisesti ennalta ohjelmoitujen reittipisteiden mukaisesti. Toiminta-aikaa on jo 10 tuntia ja siinä ajassa lennokki taittaa vaikka 1000 kilometrin matkan. Geoscan 701:n lakikorkeus on 4000 metriä.
Normaalitoiminnassa lennokki laskeutuu täysin automaattisesti käyttäen laskuvarjoa. Se hidastaa nopeuden ja lopulta lennokki vajoaa pystysuuntaisesti. Maakosketusta vaimennetaan ilmatyynyn avulla.
Lennokin rungon pohjassa ja sivuilla on suojatut ikkunat ja aukot korkearesoluutioisille kartoitus- ja videokameroille. Lennokin suurin nopeus on 120 km/h, mutta kuvauksen aikana nopeutta on noin 80-90 km/h. Lennon aikana lennokki voi kuvata 70 neliökilometrin kokoisen alueen 3 cm resoluutiolla ja 250 neliökilometrin alueen 10 cm resoluutiolla. Lennokissa tiedetään käytettävän ainakin Sony ja Phase Onen -kuvauslaitteistoja.
Toistaiseksi ei ole kerrottu millaista laitteistoa kuvaamisen ja tallentamisen osalta kyseisessä lennokissa oli.
Rajavartiolaitos jatkaa asian selvittämistä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Tutkinnan turvaamiseksi Rajavartiolaitos ei kommentoi tässä vaiheessa yksityiskohtaisemmin laitteen ominaisuuksia tai mahdollisia muita havaintoja.
Lue myös: