Pohjoiseurooppalainen ilmatilan lohko lyhentää lentoaikoja

To-the-skyHallitus antoi 13. syyskuuta eduskunnalle esityksen pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon (NEFAB) perustamista koskevan valtiosopimuksen hyväksymisestä. Suomi, Latvia, Norja, ja Viro allekirjoittivat sopimuksen kesäkuussa 2012 Tallinnassa. Sopimuksen tavoitteena on lisätä lentoturvallisuutta, vähentää ympäristöhaittoja ja alentaa kustannuksia.

Tavoitteisiin päästään tehostamalla sopimusvaltioiden ilmatilan käyttöä muun muassa tarjoamalla mahdollisuus suoremmille lentoreiteille ja tehokkaammalle reittien käytettävyydelle. Lentoliikenteen tehokkuus vähentää polttoaineen kulutusta ja samalla myös hiilidioksidipäästöjä.

Lisäksi sopimuksella uudistetaan ilmatilan hallinnan rakenteita sekä luodaan edellytykset uusien teknisten ratkaisujen käyttöönotolle. Lentomatkustajille uudistuksen on tarkoitus näkyä lentoliikenteen täsmällisyyden parantumisena sekä matka-aikojen lyhentymisenä.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen pohjoiseurooppalaisesta toiminnallisesta ilmatilan lohkosta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä torstaina 13. syyskuuta 2012.

Pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon perustamisen taustalla on EU-asetus, joka velvoittaa jäsenvaltiot perustamaan lohkot 4.12.2012 mennessä.