Pori ampui Umkhonton

ito13_2-merivoimatMerivoimat on ampunut  ITO-04 Umkhonto -ilmatorjuntaohjuskalustolla Kokkolan edustan merialueella. Ammunnat olivat osa merivoimien vuosisuunnitelman mukaista harjoitustoimintaa, ja ne onnistuivat odotusten mukaisesti hyvin. Alueella on menossa valtakunnallinen ilmatorjuntaharjoitus.

ito13_merivoimatIlmatorjuntaohjukset on hankittu Etelä-Afrikasta ja niiden suorituskykyä on testattu merivoimissa aikaisemminkin. Umkhonto on zulua ja tarkoittaa keihästä.

Ohjus kuuluu Hamina-luokan ohjusveneiden ja Hämeenmaa-luokan miinalaivojen aseistukseen. Kuvassa ohjuksen ampuu ohjusvene Pori pystysuorasta siilostaan.

Merivoimat osallistuu parhaillaan Lohtajan harjoitusalueella valtakunnalliseen ilmatorjuntaharjoitukseen monipuolisella alusosastolla, johon kuuluu Hämeenmaa-luokan miinalaivoja sekä Hamina- ja Rauma-luokan ohjusveneitä. Lisäksi Lohtajalle on perustettu Lohtajan rannikkoalue.

Lohtajan ilmatorjuntaharjoitukset luovat erinomaiset puitteet merivoimien taistelualusten ilmapuolustuskyvyn kehittämiselle ja harjaantumiselle.

Ilmatorjuntaohjus ITO-04 Denel Umkhonto

  • Ohjuksen pituus 3,3 metriä
  • Halkaisija 0,18 metriä
  • Paino 123 kiloa
  • Taistelulatauksen paino 23 kiloa
  • Lentoaika 7 kilometriin 16 sekuntia
  • Keskietäisyys noin 12 kilometriä
  • Valmistusmaa Etelä-Afrikka