Ryanair haluaa leveämmät ovet tuleviin koneisiinsa

c919_comacRyanair haluaa, että sen tulevissa koneissa olisi leveämmät ovet, kertoo Guardian. Näin nopeutettaisiin matkustajien liikkumista ja lyhennettäisiin koneiden kääntöaikoja. Yhtiö on jo aiemmin kertonut kiinnostuksestaan kiinalaiseen COMAC C919 -koneeseen. Vielä suunnitteluvaiheessa olevana siihen saataisiin myös muita halpakonseptia tukevia uudistuksia.

Äärimmäisestä kustannustietoisuudestaan kuuluisan irlantilaisen Ryanairin mukaan leveämmät ovet mahdollistaisivat kahden matkustajan levyisen väylän koneisiin. Tämän ilmeisesti arvioitaisiin nopeuttavan boardausta, vaikka arkikokemuksen mukaan ruuhka syntyy koneen keskikäytävälle.

Ryanairin apulaistoimitusjohtaja Howard Millar totesi Guardianille yhtiön haluavan alusta alkaen halpalentoyhtiökonseptiin räätälöidyn koneen. Nykyisin Ryanair luottaa Boeing 737-800 -malliin, joita sillä vuonna 2013 on jo noin 300 kappaletta. Tällä hetkellä niitä lentää yhtiön väreissä 275.

Vaikka koneiden sisustus on melko vapaasti tilaajan muokattavissa, nykykoneissa tarjoomot on suunniteltu entisten aikojen vaatimusten mukaisiksi. Uudessa optimikoneessa ne voisivat hyvin olla aiempaa pienemmät ja kevyemmät, koska tarjoilua ei juuri ole.

Sama pätee matkatavaratiloihin ruumassa. Sielläkin voitaisiin tehdä kevennyksiä, koska pyrkimyksenä on minimoida kuormattavien laukkujen määrä. WC-tilat Ryanair aikoo huhuista huolimatta pitää normaalimitoissa, kertoo Guardian.

COMAC C919 on kiinalainen matkustajakone, jossa luotetaan länsimaiseen avioniikkaan ja CFM LEAP-X1C -moottoreihin. Siitä tulee lähes 200-paikkainen, joten se toisi Ryanairille lisäkapasiteettia 189-paikkaiseen 737-800-koneeseen verrattuna vaatimatta silti lisää matkustajahenkilökuntaa.

Valmistaja on valtio-omisteinen Commercial Aircraft Cororation of China, jonka kanssa Ryanair allekirjoitti 2011 Le Bourgetissa aiesopimuksen mukana olosta konetyypin kehittämisessä. Yhtiö haluaa vaihtoehdon Airbusille ja Boeingille, joten kiinnostus on ymmärrettävää.

Tiedotteessa Ryanair mainitsee 200 koneen tarpeen, mikäli sopimus joskus syntyisi. C919:n arvioidaan olevan saatavilla vuoden 2018 tienoilla. Tosin kaupanhieronta kiinalaisten kanssa voi hyvin olla vain osa parempien neuvotteluasemien petaamista perinteisten konevalmistajien suuntaan.