Kaikki neljä mukana ollutta ihmistä saivat surmansa, kun Pilatus PC-12-kone syöksyi maahan lähellä Solemontia Doubsin prefektuurissa Ranskassa. Se oli perjantaina noussut ilmaan Antwerpenistä Belgiassa ja oli matkalla Sveitsiin. Koneessa olleet olivat ilmeisesti Sveitsin kansalaisia. Useiden silminnäkijöiden mukaan Pilatukseen olisi ennen sen maahansyöksyä iskenyt salama, kertovat sveitsiläis- ja ranskalaismediat. Todellinen syy onnettomuuteen on kuitenkin vielä epäselvä. Doubsin prefektuuriin oli perjantaina annettu keltainen säävaroitus (vaarallinen sää mahdollinen). Onnettomuushetkellä alueella satoi voimakkaasti ja näkyvyys oli huono. PC-12:n lentäjä ehti lähettää hätäviestin. Kesti noin 40 minuuttia, ennen kuin pelastajat paikallistivat hylyn illalla vähän ennen seitsemää. Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä. Kone oli iskeytynyt kiviaitaan hajoten kappaleiksi laajalle alueelle. Periaatteessa lentokoneen pitäisi kestää salaman osuminen ilman suuria ongelmia. Tapaukset eivät ole kovin harvinaisia. Suomessa Ilmavoimien PC-12-yhteyskoneeseen iski salama noin vuosi sitten ja se laskeutui onnistuneesti. Kone kuitenkin vaati korjauksia ennen käyttöönottoa.
Lue myös:
|
|||