Suihkumoottorilennokkien Jet World Masters 2017 Jämijärvellä - Fly In jää väliin

JWM_suihkarit_1Alunperin Italiaan suunnitellut suihkumoottorilennokkien maailmanmestaruuskilpailu Jet World Masters käydään Jämijärvellä elokuussa 2017. JFI Airshow Oy:n järjestämien maailmanmestaruuskilpailuiden  takia vuoden 2017 Jämi Fly In & Airshow jää väliin.

Alunperin vuoden 2017 kilpailut piti järjestää Italiassa, jonne ne oli myönnetty kesällä 2015. Italialaiset kuitenkin ilmoittivat viikko ennen joulua peruuttavansa kilpailut.

Lajin kansainvälinen kattojärjestö International Jet Model Committee (IJMC) julisti kilpailut uudelleen haettaviksi ja toivoi yhteydenottoja nopealla aikataululla.

Kilpailuhakemuksen esittivät IJMC:n kokouksessa Saksassa lauantaina 16. tammikuuta 2016 Arabiemiraatit, Brasilia, Itävalta, Kiina, Tsekki, Suomi ja Yhdysvallat. Ääniä annettiin kaikkiaan neljätoista. Niistä Suomi sai kymmenen, Itävalta kolme ja Kiina yhden.

EFJM_ilmasta_1

Suihkumoottorilennokit ovat aidolla suihkumoottorilla varustettuja lennokkeja, jotka ovat usein jonkin oikean lentokoneen lentäviä pienoismalleja. Jet World Masters kilpailussa pyritäänkin jäljittelemään esikuvan ulkonäköä ja lentoa mahdollisimman tarkasti.

Kilpailut järjestetään Jämijärvellä Jämin lentokentällä 13.-19. elokuuta 2017. Yhdessä harjoitusviikon kanssa kilpailu kestää noin kaksi viikkoa.

Osallistujia odotetaan saapuvaksi noin kahdestakymmenestä eri maasta. Edelliset suihkumoottorilennokkien MM-kilpailut järjestettiin Saksassa vuonna 2015. 

Suomessa kilpailun järjestää jämijärveläinen JFI Airshow Oy, jonka osakkailla on vuosien kokemus lentonäytösten ja -kilpailuiden järjestämisestä vuodesta 2006 lähtien. Yhtiö ei järjestä lainkaan perinteistä Jämi Fly In & Airshow -tapahtumaa vuonna 2017, vaan keskittyy kilpailuiden järjestämiseen.