Trafi: Ilmatilan kokonaisuudistus kiinnostaa toimijoita

trafi_logoSuomessa on käynnissä ilmatilan täysremontti, jonka tavoitteena on ilmatilan tehokkaampi käyttö ja yhteiseurooppalaisten lentosääntöjen toimeenpano. Trafin syksyllä järjestämä ilmatilauudistuksen lausuntokierros keräsi kommentteja laajalta kentältä.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi sai lausuntoja kaikkiaan noin 80 kappaletta. Ilmatilan kokonaisuudistus nähdäänkin vahvasti yhteistyössä toteutettavaksi hankkeeksi. Lausuntokierroksen kommenttien perusteella Trafi on kartoittanut myös uudistusta koskevia kipupisteitä.

”Lausuntokierros toi hyvin esiin uuden suunnitelman vahvuudet, mutta myös ne kohdat, joita meidän täytyy vielä yhteistyössä työstää eteenpäin”, toteaa ylitarkastaja Mika Saalasti.

Trafi ottaa päätöstä tehdessään huomioon lentoliikenteen sujuvuuden, maanpuolustusnäkökohdat, siviili- ja sotilasilmailun yhteensovittamisen sekä harrasteilmailun toimintamahdollisuudet.

Ilmatilan kokonaisuudistus vaatii muutoksia sekä ilmailulakiin, valtioneuvoston asetukseen ilmailulta rajoitetuista alueista sekä ilmailumääräyksiin. Ilmatilan käytön periaatteet määritellään ASM-toimintakäsikirjassa, joka myös lähtee lausuntokierrokselle kevät-kesällä 2014.

Ilmatila 2012+ uudistuksen tavoitteena tehokkaampi käyttö

Ilmatilarakenteen muutoksilla mahdollistetaan uusien yhteiseurooppalaisten lentosääntöjen implementointi Suomeen, valmistaudutaan pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilalohkon NEFAB:in tulevaisuuden toimintoihin, mm. lentoväylistä riippumattomaan vapaan reitityksen (Free Route Airspace) toimintaympäristöön sekä tuetaan Puolustusvoimien rakenneuudistusta.

Uudistus vaikuttaa kaikkiin ilmailijoihin, ammattilaisista harrastajiin ja jokaisen on oltava perillä muutosten vaikutuksista ennen lentoonlähtöä uudessa ilmatilassa.

Ilmatilan muutoksella tavoitellaan myös tehokkaampaa ilmatilan käyttöä, jota EU Suomelta edellyttää. Muutoksen yhteydessä muutetaan myös Suomessa käytössä oleva kielto-, rajoitus- ja vaara-alueiden käsitteistö vastaamaan paremmin muun Euroopan käytäntöjä.

Uusi ilmatilarakenne, josta Finavia käyttää projektinimeä Ilmatila 2012+, on tarkoitus ottaa käyttöön marraskuussa 2014.