Trafin Droneinfo-sovellus kertoo missä kamerakopteria ei saa lennättää

droneinfo_sovellus_trafiLiikenteen turvallisuusvirasto Trafi on julkaissut miehittämättömiä ilma-aluksia eli niin kutsuttuja droneja lennättäviä avustavan sovelluksen. Räjähdysmäisesti yleistyneet pienet kamerakopterit ovat jo aiheuttaneet potentiaalisia vaaratilanteita, kun niitä on lennätetty esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä.

Monet radio-ohjattavan kamerakopterin ostajat ovat ensi kertaa tekemisissä ilmailun kanssa. Se ei heitä välttämättä edes kiinnosta, sillä usein tavoitteena on vain tuottaa näyttävää videomateriaalia nettiin ladattavaksi.

Myös ilmakuvausalan ammattilaiset käyttävät moniroottorisia kamerakoptereita, mutta he tietävät säännökset ja rajoitukset. Vastuuttomien harrastelennättäjien pelätään haittaavan alan kehitystä.

Trafin jo jonkin aikaa tekeillä olleesta Droneinfo-mobiilisovelluksesta saa nyt aloittelijakin helposti tietoa kauko-ohjattujen lennokkien lennättämiseen vaikuttavista kielto- ja rajoitusalueista, korkeusrajoituksista, muista lennättäjistä ja säätilasta.

Sovellus auttaa löytämään ilmailutiedotusjärjestelmässä julkaistut turvalliset lennätyspaikat ja opastaa vastuulliseen lentämiseen.

Droneinfo-sovelluksessa voi tarkastaa suoraan kartasta, onko alueella mahdollisesti lennättämisen kokonaan kieltäviä ilmatilarajoituksia ja myös sen, kuinka korkealla kyseisellä alueella saa lennättää.

”Droneharrastajat eivät välttämättä tunne ilmailun sääntelyä eivätkä siten aina tiedä ilmailun kieltoalueista. Uuden mobiilisovelluksemme tarkoitus on helpottaa tiedonsaantia ja näin lisätä turvallisuutta”, kertoo Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola.

”Sovelluksessa voi tehdä ilmoituksen myös siitä, missä lennättää ja koska. Ilmoituksen tekijän sijaintitiedot näytetään ilmailukartalla muille sovelluksen käyttäjille lennätyksen keston ajan”.

Sovelluksesta löytyy myös ilmailusää sekä tietoa dronejen lennättämiseen liittyvistä säännöistä ja määräyksistä.

”Lisäksi sovelluksessa on kartta, johon on merkitty kaikki julkaistut dronejen lennätyspaikat Suomessa”, kertoo Hannola.

Droneinfo-mobiilisovelluksen julkaisua odotettiin erittäin pitkään. Itse sovellus oli valmiina jo pitkään ja toimi kunnolla jo kesällä 2016.

Viiveet johtuivat eri tietojärjestelmien rajapintojen ongelmista. Itse staattinen tieto siirtyi ongelmitta sovellukseen mutta toisin oli Eurocontrollin EAD-järjestelmän (European AIS Database) osalta dynaamisen eli muuttuvien tietojen kanssa. Kyseiset ongelmat formaattimuutoksissa rajapinnoissa saatiin kuitenkin tehtyä ja tärkeä sovellus saatiin jakeluun. T.T / MH.

Droneinfon voi ladata linkeistä alla:

Android

Apple iOS

Päivitys: Lisätty tietoa sovelluksen viivästymisen syistä