Valtio rahoittaa lääkärihelikopteritukikohtien rakentamista ja korjausta 18 miljoonalla eurolla

EC145_FH50_HEMS_1Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki 21. helmikuuta uusia linjauksia ensihoidon ilmailupalveluihin liittyvistä järjestelyistä, jotka koskevat lääkärihelikopteritoimintaa hallinnoivaa FinnHEMS Oy:tä. Uudet linjaukset ovat tarpeen, koska aiemmin linjattu FinnHEMS Oy:n omistuksen keskittämissuunnitelma Pirkanmaan sairaanhoitopiirille ja yhtiön pääomittaminen ei ole saanut muiden sairaanhoitopiirien hyväksyntää.

FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteritoiminnan hallinnointiyksikkö, jonka omistavat yhtä suurin osuuksin Suomen viisi yliopistollista sairaanhoitopiiriä.

Talouspoliittisen ministerivaliokunnan uusien linjausten mukaan valtio luovuttaisi FinnHEMS Oy:n tukikohtamenoihin noin 18 miljoonan euron osakevarallisuuden. Määrä on pienempi kuin aiemmin linjattu, koska omistusjärjestelyt eivät muutu.

Lisärahan turvin voidaan peruskorjata Tampereen ja Oulun  lääkärihelikopterien tukikohdat sekä rakentaa kaksi uutta tukikohtaa eduskunnan oikeusasiamiehen edellyttämällä tavalla Pohjanmaalle ja Kaakkois-Suomeen. Reformiministerityöryhmä on linjannut jo aiemmin 20.12.2018 paikkakunniksi Kouvolan ja Seinäjoen.

Lisäksi valtio varaa kiireellisen suunnittelutyön toteuttamiseen enintään 500 000 euron osakevarallisuuden, jolla FinnHEMS Oy käynnistäisi suunnittelun ilmailupalvelun järjestämisestä omana tuotantona. Suunnitelman tulisi olla valmis 30.3.2019. Omaan tuotantoon liittyvät mahdolliset rahoitus- ja muut päätökset siirtyvät seuraavan hallituksen päätettäviksi.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta esittää, että osakkeiden siirtoon hankitaan eduskunnan suostumus vuoden 2019 ensimmäisen lisätalousarvion käsittelyn yhteydessä. Lisätalousarvion yhteydessä valtioneuvosto linjaa myös varojen käyttötarkoituksen ja kohteet Seinäjoen ja Kouvolan edellä mainittuihin tukikohtainvestointeihin.

Lääkärihelikopteritoiminnasta vastaavan FinnHEMS Oy:n nykyiset kuusi helikopterikenttää ovat Vantaalla, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Jatkossa tukikohtia olisi siis jo kahdeksan. Näin ensihoitopalvelun kattavuus paranisi ja ensihoitoa olisi saatavissa yhdenvertaisemmin koko maassa.

Lue myös: