YLE:n mukaan saksalaisen Grob-lentokonevalmistajan eduskunnan puolustusvaliokunnalle lähettämässä kirjeessä kerrotaan, että yhtiö ei aio toimittaa varaosia Ilmavoimille Englannista käytettyinä ostettuihin G115E-alkeiskoulukoneisiin. Yhtiö tarjosi aiemmin samaan käyttöön omaa G120TP-potkuriturbiinikonetta uustuotantona. Tämä vaihtoehto todettiin Ilmavoimien vertailussa liian kalliiksi. Ilmavoimat on ostamassa Valmet L70 Vinkojensa korvaajaksi 28 Royal Air Forcen käytössä ollutta G115E Tutor -alkeiskoulukonetta Babcock International PLC:ltä. YLE:n mukaan Grob kertoo kirjeessä, että se edelleen tarjoaisi mielellään Puolustusvoimille uudempaa G120TP-potkuriturbiinikonettaan (kuvassa alla), jonka se sanoo olevan kustannustehokas. Yleensä konevalmistajat jatkavat tuotetukea vaikka koneiden omistaja vaihtuisikin. Esimerkiksi Sveisistä käytettyinä hankittujen BAE Systems Hawk Mk66 -suihkuharjoituskoneiden ylläpidossa ei ole kerrottu olleen ongelmia. Ilmavoimat suunnittelee modernisoivansa Grobeja Suomessa hankinnan jälkeen. Muutostyöt sisältäisivät nykyisten suunnistusmenetelmien koulutuksen mahdollistavat näyttölaitteet ja radiot. Avioniikan osalta muutoksia tehtäisiin GPS-pohjaisen aluenavigointitarpeen takia. Grobin suomalaisen edustajan mukaan Englannin RAF:n käytössä olleita, perinteisillä kellomittareilla varustettuja koneita ei kuitenkaan ole suunniteltu päivitettäväksi nestekidenäyttöihin perustuvaan ohjaamoon. "Koneet eivät vastaa Grobin hakemaa tyyppihyväksyntää, jos päivitykset ovat muiden tahojen tekemiä." Koneen edustajan mukaan pienemmän määrän ostaminen valmiiksi moderneja G120TP-koneita olisikin edullisempaa. Englannista käytettyinä hankittavilla Grob G115E "Tutor" -koneilla on kullakin lennetty noin 5000 lentotuntia. Uusin kone on vuodelta 2010 ja vanhinkin vuodelta 2001. Verrattaessa suomalaiseen yleisilmailukalustoon koneet ovatkin varsin uusia. T.T. YLE:n uutinen Lue myös:
|
|||