Finavia Oyj johti tammi−heinäkuussa 3,5 prosenttia vähemmän ylilentoja Suomen ilmatilassa kuin viime vuoden vastaavana aikana. Finavian mukaan kehitys heikentää mahdollisuuksia Euroopan ilmatilan yhtenäistämiseen liittyvien lennonvarmistuksen suorituskykytavoitteiden saavuttamiseksi. Finavian operoiman Suomen aluelennonjohdon johtamien ylilentojen määrä Suomen ilmatilassa väheni tammi−heinäkuussa 3,5 prosenttia vuoden 2012 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Aluelennonjohdon johtamia ylilentoja oli yhteensä 17 739, kun niitä edellisvuoden tammi−heinäkuussa oli 18 389. Finavia käy parhaillaan työehtosopimusneuvotteluja Suomen lennonjohtajien yhdistyksen SLJY:n kanssa. Samanaikaisesti on vireillä myös hanke siirtää Suomen aluelennonjohto Tampereelta Helsinki-Vantaalle. Finavia hakee toimillaan kustannussäästöjä. "Näyttää siltä, että kansainvälisen talouden heikko kehitys vaikuttaa myös tällä tavoin”. "Tämä on erittäin haastavaa liikennemäärien laskiessa. EU:n asettama tavoite perustuu siihen, että EU-alueella tuhlataan ilmatilan hallintaan vuosittain viisi miljardia euroa enemmän kuin Yhdysvalloissa”, Luojus jatkaa. Suomen lentoreittimaksut vahvistaa vuosittain Euroopan unioni. ”EU:n suorituskykytavoitteet lennonvarmistuksen kustannustehokkuuden parantamiseksi ovat erittäin tiukat. Suomi on sitoutunut näihin tavoitteisiin osana EU:n yhtenäisen ilmatilan rakentamista. Lennonvarmistusliiketoimintamme tuottaa vuosittain tappiota yli 10 miljoonaa euroa, mikä katetaan Finavian sisäisellä subventiolla", toteaa Luojus. "EU:n asetuksen lähtökohta kuitenkin on, että lennonvarmistusliiketoiminnan tulisi olla kannattavaa. Tappiollisuus, EU:n haastavat suorituskykytavoitteet, lentoliikenteen heikko kehitys toimialana ja lentolippujen hintojen alentuminen ovat syitä, joiden vuoksi Finavia muiden eurooppalaisten lennonvarmistuspalveluiden tarjoajien kanssa joutuu uudistamaan lähivuosina monin tavoin lennonvarmistuksen toimintatapoja sekä tiivistämään yhteistyötä eri maiden välillä”. Finavian vuoden 2011 toimintakertomuksen mukaan lennonvarmistuksen liiketulos oli 4,6 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön mukaan lennonvarmistuksen tappiot olivat vuonna 2011 lopulta noin 10 miljoonaa euroa, kun tappiolliseen tulokseen lisättiin vielä sisäisiä menoeriä. Ylilentojen määrä kasvoi Finavian johtamalla alueella 10 prosenttia vuoden 2012 aikana. Ylilennot toivat Finavian lennonvarmistusliiketoiminnalle runsaan 16 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2012. Lennonvarmistusliiketoiminnan liikevaihto oli vuonna 2012 yhteensä 66,1 miljoonaa euroa, kun kasvua oli 8,9 prosenttia. Tarkempia tuloslukuja ei enää vuoden 2012 osalta ole eritelty Finavian tilinpäätöstietojen uudessa raportointimallissa. Lue myös: Aluelennonjohto palaamassa takaisin Seutulaan?
|
|||