Air Francen lentäjälakko päättyi - ei sopimusta jatkosta

AF_KLM_noseAir France ja lentäjiä edustava SNPL eivät ole edelleenkään päässeet sopuun yhtiön halusta laajentaa Transaviaa. Lauantaiset 15 tuntiset neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Lakkotoimet lopetettiin kuitenkin toistaiseksi. Työnantaja harmittelee tiedotteessaan lentäjien haluttomuutta tarttua mahdollisuuteensa.

Lentäjät aloittivat lakon 15. syyskuuta ja se päätettiin 14 päivää myöhemmin 28. syyskuuta. Air France operoi lennoistaan ainoastaan 40-50 prosenttia. Jokainen lakkopäivä aiheutti yhtiölle yli 20 miljoonan euron tappiot ja se tulee vaikuttamaan myös koko vuoden tulokseen.

Vaikka lakko loppui niin sunnuntailta 29. syyskuuta ja 30. syyskuuta perutut lennot säilyvät edelleen peruutettuina. Air Francen koneilla ei ole lennetty moneen päivään ja ne vaativat erinäisen määrän tarkistuksia ennen liikenteen aloittamistä täydellä teholla. Myös miehistöjen sijoittaminen liikenteen käynnistämiseksi ottaa aikaa.

Air France kertoo Transavia Francen kehittämisen olevan yksi yhtiön pääsuunnitelmista. Laivastoa aiotaan kasvattaa nykyisesta 14 Boeing 737-koneesta ja työpaikkoja kerrotaan luotavan jopa tuhat. Niistä lentäjien työpaikkoja olisi 250.

Ransalaisyhtiö sanoo nyt mobilisoivansa kaikki voimat voittaakseen takaisin asiakkaiden luottamuksen ja palauttaakseen henkilöstösuhteet kuntoon sekä edistääkseen yhteenkuuluvuutta.