AirJapanin avauslento lennettiin 9. helmikuuta 2024 Tokion Naritasta Bangkokiin. Yhtiön toinen kohde on Etelä-Korean Seouliin avattiin 22. helmikuuta ja kolmanen kohteen eli Singaporen avauslento tapahtuu 26. helmikuuta. Uuden AirJapanin käytössä on ensivaiheessa yksi Boeing 787-8 Dreamliner -laajarunkokone. Laivastoon odotetaan kuluvan vuoden loppuun mennessä viittä lisäkonetta ANA:n laivastosta. AirJapan lentää keskipitkillä reiteillä ja kohteet sijaitsevat Kaakkois-Aasiassa. Halpalentoyhtiön koneet ovat ns. all-tourist -versiossa ei tarjolla on yksiluokkainen 324-paikkainen economy-version matkustamo. Lippujen hintaan ei kuulu ruumaan menevä matkatavara ja myös wifi-yhteys on maksullinen. Lentolippujen hinnat ovat noin puolet ANA:n lippujen hinnoista.
AirJapan on alunperin perustettu vuonna 1990 lentämään tilauslentoja ANA:lle. Sen toiminta keskeytettiin vuonna 1995. Sen jälkeen toiminta jatkui taas vuonna 2001, jolloin lennettiin ANA:n brändillä Boeing 767-300 -koneilla Osakasta Souliin. ANA kertoi vuonna 2022 suunnittelevansa AirJapanin muuttamista halpalentoyhtiöksi. Samoista matkustajista uuden AirJapanin kanssa kilpailee myös Japan Airlinesin aiemmin perustama halpalentoyhtiö ZIPAIR.
|
|||