Buk-vaunu ohjuksineen yleisön nähtäväksi - seminaari aiheesta kokosi väkeä Ilmatorjuntamuseolle

buk_museo_0217_4Puolustusvoimien käytöstä poistunut Buk M1 -järjestelmän ohjuslavettivaunu on nyt yleisön nähtävänä, kun Ilmatorjuntamuseo avasi ovensa talvitauon jälkeen. Kyseessä on maailman ensimmäinen museoitu Buk ja sen uskotaan kiinnostavan yleisöä kansainvälisestikin. Lauantaina museolla järjestettiin Buk-seminaari, joka keräsi paikalle runsaasti aiheesta kiinnostuneita.

Buk M1 -ohjusjärjestelmän (Suomessa ITO96) 9A310M1 TELAR -ohjuslavettivaunu (Ps443-25) saapui Ilmatorjuntamuseoon Tuusulaan 27. tammikuuta lavettikuljetuksena (kuvassa alla, lue lisää linkistä jutun lopussa). Aluksi ulkosalle pysäköitu vaunu on sittemmin saanut päälleen latausharjoitusohjukset ja se on ajettu sisään museon Tuusula-halliin.

BUK_tuusula_0117Vaunu mahtui juuri ja juuri sisään hallin ovesta. Matala sijoituspaikka ei mahdollista ohjusten nostamista pystyyn laukaisuasentoon (otsikkokuvassa).

Suuri yleisö pääsi tutustumaan järjestelmään ensimmäistä kertaa keskiviikkona 1. helmikuuta kun Ilmatorjuntamuseo avasi ovensa joulu- ja tammikuun kestäneen talvitauon jälkeen.

Lauantaina museolla järjestettiin Buk-järjestelmän esitelyseminaari, joka suhteellisen lyhyestä varoitusajasta huolimatta keräsi paikalle salin täydeltä kuulijoita. Tarjolla olikin tietoa aiheesta alan parhaiden suomalaisten asiantuntijoiden kertomana.

Eversti evp Ahti Lappi valaisi Buk-järjestelmän historiaa osana itänaapurimme ilmapuolustusta. Itse mukana olleena hän kertoi myös järjestelmän hankintaprosessista Suomeen osana Neuvostoliiton aikaisten velkojen takaisinmaksua.

buk_museo_0217_1Rauli Korpela ja Pertti Viik, molemmat ohjuksen käyttöön osallistuneita evp everstejä, esittelivät tarkemmin Buk-ohjusjärjestelmän eri osia ja sen käyttöä Puolustusvoimissa (vasemmalla).

Esitelmien jälkeen yleisö esitti runsaasti kysymyksiä sekä kertoi myös lisävalaisua päivään aiheeseen tuoneita kommentteja. Virallisen osuuden jälkeen Tuusula-hallissa käytiin vilkkaita keskusteluja osallistujien kesken. Monet heistä olivat olleet mukana Buk-järjestelmän käytössä niin kantahenkilökunnassa kuin varusmiehinä.

Paikalla olleet Buk-koulutuksen saaneet reserviiin siirtyneet varusmiehet tutustuivat innokkaasti näytteille saatuun ohjusvaunuun. Viimeiset heistä koulutettiin 2005.

Koska tuolloin ei ollut kännykkäkameroita eikä järjestelmää muutenkaan olisi saanut kuvata, nyt hyödynnettiin mahdollisuutta saada muistoja palvelusajan asejärjestelmästä.

Hankintahetkellä alansa huippua

BUK_ilmatorjmuseo_0716_5Suomeen 90-luvun puolessa välissä Neuvostoliiton aikaisten lainojen lyhennyksenä hankittu Buk oli silloin aivan uusi. Tela-alustoille asennettu alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä tutkineen ja johtokeskusvaunuineen edusti alan tekniikan huippua maailmassa. Se mahdollisti myös ballististen ohjusten torjunnan.

Sittemmin Puolustusvoimat on kuitenkin päättänyt luopua päivitystä kaivanneesta ilmatorjuntajärjestelmästä. Buk-kalusto romutetaan ja osa museoidaan. Tuusulaan museoitua TELAR-vaunua täydennetään museon näyttelyssä myöhemmin järjestelmän johtokeskus- ja tutka-ajoneuvolla sekä latauslavettivaunulla.

Buk-järjestelmä on edelleen muualla käytössä: Venäjällä on juuri esitelty modernisoitu versio Buk M3. Aiempien neljän ohjuksen sijasta siinä on kuusi pyöreistä kanistereista laukaistavaa ohjusta. Myös TELAR-vaunun tutka ja sen myötä järjestelmän elektroniikka on päivitetty.

Buk M1 on aiheena myös 22. huhtikuuta, jolloin Ilmatorjuntamuseolla järjestetään erityinen ohjuspäivä. Silloin on luvassa ilmatorjuntaohjusmiesten perinnetapaaminen ja seminaari. T.T.

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: