Emiratesille jo 100. Airbus A380 superjumbo - erikoisväritys käynnisti sheikki Zayedin vuoden

100th_A380_Zayed_EmiratesEmirates vastaanotti jo 100:nen Airbus A380 -koneen marraskuun alussa ja samalla jättiyhtiö vahvisti myös sitoutumisensa A380-ohjelmaan. Hampurissa tapahtuneen koneen luovutustilaisuudessa esiteltiin myös erikoismaalaus, joka nähdään kaikkiaan kymmenenessä Emiratesin laajarunkokoneessa.

Emirates esitteli 3. marraskuuta tapahtuneen luovutustilaisuuden juhlallisuuksien yhteydessä koneeseen myös teippauksin toteutetun erikoisvärityksen. Se kunnioittaa sheikki Zayed bin Sultan Al Nahyan, joka on yksi Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien liiton perustajia. Hänen syntymästään tulee vuonna 2018 kuluneeksi 100 vuotta ja vuosi onkin nimetty Zayedin vuodeksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Emirates kustomoi koneitaan tunnetulla henkilöllä.

Erikoisväritys tullaan näkemään kymmenessä Emiratesin laajarunkokoneessa aina vuoden 2018 loppuun saakka. Sheikin kuva koristaa kaikkiaan viittä A380-konetta sekä viittä Boeing 777-300ER -konetta. Koneiseiin tuleva kuva peittää kaikkiaan 480 neliömetriä A380-koneen rungosta ja 312 neliömetriä 777-300ER:stä.  Keskimäärin kyseisen kuvioinnin toteuttamiseen menee kahdeksalta henkilöltä noin kolme päivää.

100th-A380-Emirates-1-Emiratesin 100s A380 on varustettu kolmiluokkaisella matkustamolla, jonka ensimäisessä luokassa on 14 sviittiä, busineksessä on 76 istuinta ja turistuluokassa 426 istuinta. Myös uusin koneyksilö on varustettu Rolls-Roycen moottoreilla.

Emiratesin A380-ohjelma luo ja tukee merkittävää määrä työpaikkoja ympäri maailmaa aina alihankintaketjuja myöden. Airbusin arvion mukaan yksin Emiratesin A380-tilaukset tukevat suoraan ja epäsuoraan noin 41 000 työpaikkaa Euroopassa. Niistä 14 500 sijaitsee Saksassa.

Emirates on maailman suurin A380-operaattori ja se lentää koneella 48 kohteeseen kuudella mantereella. Erikoislennot mukaanlukien Emirates on käynyt A380-koneella 71 lentokentällä. Keskimäärin Emirates on vastaanottanut vuosittain 11 A380-konetta elokuusta 2008 laskien. Tilikauden 206/2017 aikana koneita tuli laivastoon 19. Tilauskirjassa on yhä 42 A380-konetta.

Emirates_A380_1Dubain lentokentällä on maailman suurin A380-koneiden liikenteen solmukohta, jossa on niille pyhitetty terminaalirakennus. Emiratesilla A380-koneissa 1500 lentäjää ja yli 23 000 matkustamohenkilökunnan jäsentä.

Emiratesin A380-koneilla on vuodesta 2008 lähtien matkustanut jo yli 86,6 miljoonaa ihmistä. Sadan koneen laivastolla on lennetty yli 1,3 miljardia kilometriä, joka tarkoittaa yli 95 000 kertaa maapallon ympäri matkustamista.

Uusin kone on esillä juuri alkaneessa Dubai Airshow -tapahtumassa, jonka jälkeen se otetaan normaaliin lentoyhtiökäyttöön. Erikoismaalatut A380- ja 777-koneet tulevat lentämään kaikkiin Emiratesin 156 kohteeseen.