EU:lle toivotaan uusia mandaatteja lentoliikennesopimusten neuvotteluun

eu_logoEuroopan nykyiset lentoliikennesopimukset kattavat vuosittain EU-alueen ulkopuolelle lentävistä 335 miljoonasta matkustajasta jo 42 prosenttia. EU:lle pyritään nyt saamaan uusia mandaatteja lentoliikennesopimusten solmimiseksi yhtenäisenä rintamana.

EU:lle on ehdotettuja uusia neuvottelumandaatteja lentoliikennesopimusten solmimiseksi Turkin, ASEAN-maiden, Persianlahden maiden, Kiinan, Meksikon ja Armenian kanssa.

Mahdolliset sopimukset edellämainittujen osapuolten kanssa nostaisivat EU-alueen ulkopuolelle lentoliikennesopimusten mukaisesti lentävien matkustajien osuuden jo 72 prosenttiin.

Mahdollisista uusista lentoliikennesopimuksista Suomelle merkittävin lienee Kiina, jonne Finnair panostaa kovasti voimassaolevin kahdenvälisin sopimuksin. Se lentää nykyisiin Kiinassa, Pekingiin, Shanghaihin, Hongkongiin, Chongqingiin ja Xianiin. Finnair avaa toukokuussa uudelleen reitin myös Guanzhouhun.

EU-tason sopimuksilla pyritään vapaiden ja reilujen markkinoiden luomiseen entistä suuremmille alueille. Yhtenäinen suuren talousalueen neuvottelurintama olisi myös valttikortti pienen yksittäisen valtion neuvottelutoimiin verrattuna.

Onnistumisen edellytykset ovat juuri yhtenäinen rintama neuvotteluissa ilman keinotekoisia rajoitteita. Mahdolliset aikarajat nähdään lähinnä omien neuvottelijoiden käsien sitomisena.

Lue myös: