Finavia korottaa lentoliikennemaksuja vuodesta 2012 alkaen

Helsinki-VantaaFinavia korottaa lentoliikennemaksuja vuoden 2012 alusta alkaen. Korotuksesta huolimatta Helsinki-Vantaa on edelleen yksi EU-maiden edullisimpia päälentoasemia.

Lentoliikenteen maksuja alennettiin lentoyhtiöiden vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi 1.9.2009 alkaen 10,3 prosentilla ja alennuskausi määriteltiin päättyväksi 31.12.2011. Menettelyllä haluttiin parantaa lentoliikenteen toimintaedellytyksiä erityisesti kotimaan liikenteen osalta. Lentoyhtiöasiakkaat hyötyivät alennuksesta yhteensä noin 47 miljoonaa euroa.

Vuonna 2012 lentoliikenteen maksujen korotus on kokonaistasolla noin 6,2 %. Maksuihin on korotuksen lisäksi tehty rakenteellisia muutoksia siten, että lennonvarmistuksen maksuja (lentoreitti- ja TN-maksu) on nostettu hieman enemmän kuin lentoasemamaksuja (laskeutumis-, matkustaja-, turva- ja paikoitusmaksut). Rakenneuudistus perustuu Single European Sky (SES) -asetuspakettiin. Lennonvarmistuksen maksut ovat vielä Eurocontrolin ja Euroopan Komission käsittelyssä marraskuun ajan ja vahvistus saataneen marraskuun loppuun mennessä.

Suhteellisesti suurin yksittäinen muutos lentoliikennemaksuihin on melumaksun muuttaminen. Aiemmin melumaksu perittiin vain yöaikana lähtevältä liikenteeltä Helsinki-Vantaan lentoasemalla, mutta ensi vuoden alusta alkaen melumaksun piiriin tulevat myös yöllä laskeutuvat lentokoneet. Sydänyölle ajoittuvien lentoonlähtöjen ja laskeutumisten hintaa korotetaan tuntuvasti. Tällä muutoksella Finavia haluaa varautua vuonna 2013 voimaantulevaan ympäristölupaan, jossa yöaikaisille lennoille on asetettu rajoituksia.

Melumaksumuutos on tehty tuottoneutraalisti siten, että vastaavalla summalla on alennettu laskeutumismaksua. Näin kustannukset kohdistuvat niihin lentoihin, jotka aiheuttavat melua yöaikaan, ja muu liikenne voi operoida hieman edullisemmin.

Helsinki-Vantaan lentoaseman palvelutasoa on viime vuosien aikana merkittävästi nostettu investoimalla terminaalin laajennukseen sekä uuteen matkatavaroiden käsittelyjärjestelmään. Kaikkien muiden Finavian lentoasemaverkon lentoasemien palvelutaso on säilynyt vähintäänkin samalla tasolla koko alennuskauden aikana. Maksujen korottamisella pystytään vastaamaan lentoliikenteen tarvitsemien palveluiden turvallisuuden ja laadun ylläpitämiseen ja parantamiseen sekä kapasiteetin nostamiseen liikenteen kasvun sitä edellyttäessä.

Eurooppalaisten päälentoasemien hintavertailussa Helsinki-Vantaa sijoittuu vuodesta toiseen edullisimpien lentoasemien joukkoon ja näin on ensi vuonnakin hintamuutoksista huolimatta. Tuoreimman vertailun mukaan 23 viitelentoaseman joukossa vain Riika, Tallinna ja Vilna ovat hintatasoltaan Helsinki-Vantaata edullisempia. Euroopan lentoasemista vertailussa ovat mukana mm. Tukholma, Kööpenhamina, Oslo, Lontoo (Heathrow), Frankfurt, Pariisi ja Bryssel. Korkeatasoista gateway-liikenteen palvelutasoa tarjoavien eurooppalaisten lentoasemien (mm. Tukholma, Kööpenhamina, Wien, Frankfurt) joukossa Helsinki-Vantaa on selkeästi edullisin. Keskimäärin Euroopan lentoasemat ovat 49 % Helsinki-Vantaata kalliimpia.