Finland International Airshow päätti komeasti kesän suurten lentonäytösten kauden

fias15_hornet_flareUpea sää siivitti Helsinki-Malmin lentokentällä järjestetyn Finland International Airshow menestykseen. Sunnuntaina paikalle saapui lähes tuplamäärä yleisöä ja porteilla oli jonoa vielä kello 14. Päivän kovimmista esityksistä vastasivat Jurgis Kairys sekä Ville Uggeldahl. Oma fanijoukkonsa oli myös päälavalla esiintyneellä Robinilla.

Lentonäytös keräsi paikalle aurinkoisen sunnuntain aikana arviolta lähes kaksinkertaisen märään yleisöä verrattuna lauantaihin. Järjestäjän mukaan kävijöitä oli kahtena päivänä yhteensä 38 000 (lue erillinen juttu).

Aamupäivän aikana portille kertyi satojen metrien mittainen jono, joka kuitenkin näytti soljuvan sujuvasti turvatarkastuksen läpi tapahtuma-alueelle. Ihmisvirtaa saapui alueelle jonomuodossa vielä kello 14.00 aikaan.

FIAS_hyppyEnsimmäisen päivän tapaan näytös avattiin Sami Saikkosen Pitts Special -taitolento- ja lauluesityksellä.  

Sen jälkeen sinisellä taivaalla nähtiin jättimäinen Suomen lippu, jota veti perässään tandem-hyppyvarjolla leijaillut Simo Moilanen. Lipun kulkua taivaalla saattoi laskuvarjon varassa Janne Saikko, joka oli varustautunut suoritukseen merkkisavulla.

FIAS_Finnhems_1Lentokoulut esittelivät toimintaansa maanäyttelyssä heti sisääntulon läheisyydessä ja kuhina oli melkoinen.

Väkeä riitti myös FinnHEMSin keltaisten lääkärihelikoptereiden luona. Kahdella kopterilla varustettu osasto houkutteli päivän aikana valtavasti kiinnostuneita. Ajoittain erittäin pitkäksi venynyt jono eteni kuitenkin ja myös lapsivieraat jaksoivat odottaa rauhassa.

Maanäyttelyssä toimintaansa esittelivät omilla osastoillaan myös Ilmavoimat, Rajavartiolaitos, Finavia, Malmin lentoaseman ystävät ry sekä yleisölennätysyrittäjät ja lentokerhot.

fias_15_su_1Kauppa kävi mukavasti myös Aviation Shopin, Suomen Ilmailumuseon ja Suomen Ilmailukaupan osastoilla. Näiden liikkeiden laajasta tarjonnasta suosikkituotteita olivat lippalakit, lennokit ja pienoismallit.

Suomen Ilmailumuseon osastolla on mukana myös Ilmavoimien historiallinen VL Viima. Koneen odotettiin lentävän kuluneen kesän lentonäytöksissä mutta sitä ei saatu lopulliseen kuntoon öljynlauhdutinongelmien takia.

Aamupäivän lentonäytöksen aikana taivaalla nähtiin Scanwingsin Cessna Citation CJ2+ -liikesuihkukone, Suomen Ilmailuopiston Embraer EMB-500 Phenom, Aeropolen Diamond-koulukoneen ja Tesla-sähköauton kisa, joka päättyi ilmailun voittoon.

Ilmavoimat esitti Pilatus PC-12 -yhteyskoneensa suorituskykyä vauhdikkaalla ohjelmalla. Taivaalla nähtiin myös kotimaista taitolento-osaamista, kun Arctic Eagles -ryhmän jäsenet Raimo Nikkanen, Tapio Pitkänen, Miikka Rautakoura lensivät sooFIAS_skybirds_1loesitykset.

Ruotsalainen naislentäjistä koostuva Skybirds esitteli osastotaitolentoa perinteisillä PA-28 -koneilla. Leidit olivat Suomessa liikkeellä viidellä koneella, sillä kuudennen koneen ohjaaja oli toipumassa jalkaleikkauksesta. Malin Ekbergin johtama ryhmä muistutti, että ilmailu on oiva harrastus ja ammatti myös naisille.

FIAS_AirBandits_JKAamupäivän kovimmista esityksistä vastasivat kuitekin Air Bandits, jonka aikana taivaan valtasivat tiukassa muodostelmassa lentänyt Jak-52 kaksikko sekä Jurgis Kairyksen Sukhoi Su-31. Vauhdikkaan esityksen aikana taivaalle piirtyi myös rakkautta osoittava sydän. Vielä ennen näytöstaukoa DC-yhdistys lensi kiiltävällä Douglas DC-3 -matkustajakoneellaan.

demoteam_robin_loudnlivePäälavalla lentonäytöstauon aikana sunnuntaina esiintyi Robin (oikealla), joka sai nuoren yleisönsä huutamaan innosta. Huutomyrskyn jälkeen lavalla esiintyivät Extreme Duudsonit.

Päivän aikana myös näytösyleisö pääsi taivaalle, kun Helikopteripalvelun kalusto lensi jälleen koko päivän yleisölennätyksiä.

Lentönäytös jatkui tauon jälkeen kello 16.00. Historiallisesta osuudesta vastasivat ruotsalaisen Bro Airshown SK16 Harvard sekä harvinainen Klemm 35D -kolmikko. Kyseisiä koneita on maailmalla enää vain kuusi.

fias_15_la12Taivaalla nähtiin myös Suomen oma rakettimies eli Visa "Rocketman" Parviainen. Hänen liitopukunsa voimanlähteenä on kaksi jalkoihin kiinnitettyä hollantilaista AMT Titan -lennokkisuihkumoottoria (kuvassa vasemmalla).

Kummankin moottorin työntövoima on 40 kiloa. Niiden avulla Parviainen lensi edestakaisin korkealla näytösalueen yllä ennen laskuvarjon avaamista. Rocketman lentää liitopuvun ja suihkumoottorien avulla nopeudella 200 km/h ja pystyy keräämään lisää korkeutta jopa 6 m/s.

Iltapäivän kuumaryhmä starttasi kello 17.20, kun taivaalle nousivat kotimainen Arctic Eagles -taitolentoryhmä. Se operoi kolmella Seppo Saarion rakentamalla taitolentokoneella. Perässä seurasivat päivän kovimman esityksen tittelistä kisanneet sooloesitykset. Toisistaan erilaisia esityksiä oli vaikea laittaa paremmuusjärjetykseen.

FIAS_JK_1Liettualainen 63-vuotias taitolentäjä Jurgis Kairys lensi näyttävän shown Malmilla jo vuonna 2014. Nyt hän esiintyi taivaalla Sukhoi Su-31 -taitolentokoneella ja osoitti hallitsevansa sen erinomaisesti.

Vauhdikkaan esityksen aikana korkeusskaala vaihteli kiitotien pinnasta noin 4000 jalan korkeuteen. Syöksykierreliikkeen aikana lentonäytöksen selostamosta laskettiin tulokseksi 25 kierrettä, joka on melkoinen saavutus kerralla pyöritettäväksi.

Lentonäytöksen päätti Suomen Ilmavoimien voittoisa McDonnell Douglas F/A-18C Hornet-soolo. Selostamosta kehotettiin useasti suojaamaan korvat ennen viimeistä esitystä.

fias_15_su_2Helsinki-Vantaalta operoinut kapteeni Ville Uggeldahl lensi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjänsä (HN-432) äänettömästi Helsinki-Malmin ylle aivan näytösyleisön eteen. Tämän jälkeen käyntiin lähti jylisevä ja näyttävä ensilinjan hävittäjällä lennetty esitys.

Finland International Airshow jätti jälkeensä hyvän mielen ja hymynaaman. Järjestäjän mukaan tapahtuma oli menestyksekäs ja ylitti nollatuloksen sekä toi myös rahavirtaa tulevia tapahtumia varten.

FIAS_hymy_1Viikonlopun aikana myös moni tuleva ilmailija sai ensikosketuksen lentokoneisiin. Pääkaupunkiseudulla on edelleen selvä tarve ilmailutapahtumille myös tulevaisuudessa.

Finland International Airshow päätti kesän suurten lentonäytösten kauden. Vielä on jäljellä pienempiä ilmailutapahtumia sekä Ilmavoimien Ilmailusta ammatti -tapahtuma Rovaniemellä 27. elokuuta.

 

fias_15_su_3

fias_15_la_11FIAS_skybirds_2FIAS_JK_2FIAS_Rocketman_2

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja Finland International Airshow -näytöksestä:

Video: G-voimat jylläävät RIAT-palkitun Hornet-esityslennon ohjaamotallenteella