Finnairin catering-kauppojen ympyrä on sulkeutunut ja LSG Sky Chefs Finland siirtyy takaisin Finnairin määräysvaltaan. Yhteistyö Lufthansan omistaman LSG Lufthansa Service Europa/Afrika GmbH alkoi vuonna 2012. Tuolloinen yrityskauppa ei kuitenkaan toteutunut suunnitellusti ja ainoastaan määräysvalta siirtyi Finnairin jatkaessa catering-yhtiön omistajana. Vuodesta 2012 lähtien catering-yhtiön strategisena kumppanina toiminut LSG Group ilmoitti marraskuussa 2016 ettei se käytä optiotaan lunastaakseen LSG Sky Chefs Finland Oy:n osakkeet itselleen. LSG:llä oli optio ostaa Helsinki-Vantaalla toimivan LSG SkyChefs Finland Oy:n osakekanta lokakuun 2016 loppuun saakka. Hanke oli osa Finnairin kulujen karsimisohjelmaa. Päätöksen myötä Finnair ja LSG Group aloittivat neuvottelut uusista yhteistyömuodoista, kun aiemman yhteistyön oli määrä päättyä 1.8.2017 mennessä. Määräysvallan siirron tapahtumispäivää ei ole toistaiseksi julkistettu. Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo kertoi helmikuussa yhtiön tulosjulkistuksen yhteydessä, että catering-palvelut tulevat siirtymään LSG:ltä takaisin Finnairin haltuun. Vauramo kertoi myös, että catering-yhtiössä haetaan toiminnan tehostusta, jotka käynnistyvät lähiaikoina. LSG Sky Chefs Finland valmistaa ja toimittaa tarjoiluja Finnairin ja muiden Helsinki-Vantaalla toimivien lentoyhtiöiden lennoille. LSG Sky Chefs Finland on Finnairin omistama, mutta määräysvaltaa yhtiössä on käyttänyt LSG Lufthansa Service Europa/Afrika GmbH. Yrityskaupan myötä määräysvalta siirtyi takaisin Finnairille. LSG Sky Chefs on Lufthansan tytäryhtiö. Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi LSG Sky Chefs Finland Oy:n ja Finnairin välisen yrityskaupan 31. maaliskuuta 2017. Ilmoitus yrityskaupasta annettiin 22.3.2017. KKV:n arvion mukaan yrityskauppa ei olennaisesti estä kilpailua Suomen markkinoilla. Lue myös:
|
|||