Finnair paikkaa konevajettaan liettualaisen DOT:n ja tanskalaisen Jet Timen koneilla sekä miehistöillä

Finnair_Norra_E190Finnair paikkaa konepulaa vuokrakalustolla ja miehistöllä joulun ja uuden vuoden aikaan. Yhtiö on vuokrannut liettualaiselta DOT:lta ATR 72 -koneen sekä tanskalaiselta Jet Timelta Boeing 737 -koneen. Molemmat operaattorit ovat lentäneet Finnairin reittejä useasti aiemminkin. Finnairin osaomistusyhtiö Norran lentäjät aloittivat työtaistelutoimet joulukuun alussa.
Finnair kertoi aiemmin joulukuussa sen osaomistusyhtiö Norran (Nordic Regional Airlines) lentäjien työtaistelun tuovan muutoksia kotimaan ja lähialueen liikenteeseen. Norran lentäjiä edustavan FAPA ry:n jäsenet alottivat työtaistelutoimet 1. joulukuuta 2018. Lentäjät haluavat parantaa työehtojaan mutta FAPA:n mukaan neuvottelut eivät ole edenneet. Se julistikin laajemman työtaistelun alkamaan jouluaattona 24.12.2018.

Norra lentää useita Finnairin kotimaan ja lähialueiden lentoja ATR- ja Embraer -koneilla. Niistä jälkimmäiset ovat myös Finnairin väreissä.

DOT_OYRUG_1Muutoksiin varautumisena Finnair on vuokrannut ATR 72 -potkuriturbiinikoneen ja miehistön tanskalaisen Danish Air Transportin liettualaiselta tytäryhtiöltä DOT:lta tilapäisen konepulan vuoksi. Vuokrakone lentää joitakin lentojamme Suomessa ja lähialueilla 27.12.2018 – 4.1.2019, jos tarpeen. Aiemmin joulukuussa Finnair on käyttänyt lennoillaan tanskalaisen DAT:n ATR 72-500 -konetta (SE-MDC).

Samaiseeen konepulaan vedoten Finnair vuokraa lisäkapasiteettia myös tanskalaiselta Jet Timelta. Vuokrakoneella lennetään joitain Finnairin lentoja Helsinki-Vantaalta Tukholmaan, Göteborgiin, Prahaan, Düsseldorfiin ja Budapestiin aikavälillä 27.-30. joulukuuta.

Jet Time nokkaLennoilla, jotka operoidaan Jet Timen vuokrakoneella, on Jet Timen ohjaamo- ja matkustamomiehistö. He palvelevat asiakkaita englanniksi. Mukana on myös suomenkielinen Finnairin matkustamomiehistön jäsen, ja lennoilla noudatetaan Finnairin palvelukonseptia.

Finnair ilmoittaa matkustajilleen mahdollisista operaattorimuutoksista tekstiviestein. Yhtiön mukaan operaattori voi vaihtua myös nopealla varoitusajalla. Samalla Finnair huomauttaa myös, että DOT:n ATR-koneen matkustamon rajallisesta säilytystilasta johtuen tulee kiinnittää huomiota, ettei käsimatkatavara ylitä koko- ja painorajoituksia. Mikäli matkustaja haluaa perua varauksen tulee ottaa yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun.

Edellämainittujen yhtiöiden lisäksi Finnairin lentoja lentävät myös Norjalainen Widerøe Embraer E190-E2 -koneella  ja liettualainen GetJet Airbus A320 -koneella.

Lue myös: