SLSY sekä IAU ovat kertoneet olevansa valmiita aloittamaan tukilakot LSG:n 400 työntekijän työehtoriidasta käytävien neuvottelujen vauhdittamiseksi. Toteutuessaan tukilakot pysäyttäisivät Finnairin lentoliikenteen kokonaan. Mikäli IAU:n ja LSG:n väliseen työtaisteluun ei löydy ratkaisua, SLSY:n ja IAU:n tukilakot alkavat tiistaina 19.11.2013 klo 15.00. ”Olemme pettyneitä ja tyrmistyneitä siitä, että minuutteja sen jälkeen, kun olemme lyöneet kättä päälle sopimuksen synnyn johdosta, saamme kuulla liittojen tukilakoista. Ne tulivat meille kuin salama kirkkaalta taivaalta ja saimme kuulla niistä median välityksellä. Tällainen menettely asettaa suomalaisen sopimuskulttuurin outoon valoon”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.
"Mahdollinen tukilakko olisi erittäin ikävä myös asiakkaidemme kannalta, sillä he joutuisivat nyt jo toistamiseen sijaiskärsijöiksi", korostaa Pekka Vauramo. "Tietysti toivomme tilanteen ratkeavan mahdollisimman pian. Tukilakko pysäyttäisi liikenteemme kokonaan, ja uskomme liittojenkin ymmärtävän, kuinka kriittistä Finnairille olisi sen nykyisessä tilanteessa jatkaa toimintaansa häiriöittä ja keskittyä tuottavuuden parantamiseen, sillä se takaa työpaikat tulevaisuudessa”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.
|
|||