Finnairin liikenneluvuissa selvää parannusta - vuoden 2019 tasosta ollaan osin vielä kaukana

A321ER_12Finnairin elokuun matkustajakäyttöasteessa ja matkustajaliikenneluvuissa selvää parannusta vertailukaudesta, mutta vuoden 2019 elokuun lukuihin on edelleen paljon kirittävää. Pohjois-Amerikan liikenne oli poikkeus, sillä Finnair kuljetti transatlantisilla reiteillään enemmän matkustajia kuin ennen koronaviruspandemiaa. Rahtikysyntä jatkui edelleen hyvällä tasolla.

Finnair kuljetti elokuussa 880 500 matkustajaa, joka oli 230,4 % enemmän kuin vuoden 2021 elokuussa. Elokuun 2022 matkustajamäärä oli kuitenkin 11,9 % vähemmän kuin heinäkuussa 2022. 

Pandemiaa ja Venäjän ilmatilarajoituksia edeltävänä aikana eli elokuussa 2019 Finnair kuljetti 1 361 100 matkustajaa. Koko alkuvuoden 2022 matkustajamäärä oli Finnairilla 5 754 800 matkustajaa, kun vuoden 2019 tammi-elokuussa matkustajia oli 9 867 000.

Koronaviruspandemian vaikutukset, mukaan lukien monien valtioiden asettamat tiukat matkustusrajoitukset, vaikuttivat edelleen matkustajaliitännäisiin liikennelukuihin erityisesti Aasian-liikenteessä. Venäjän ilmatila sulkeutui Ukrainan sotaa seuranneiden vastapakotteiden takia helmikuun lopussa, mikä johti reitti- ja vuoroperuutuksiin Aasian-liikenteessä.

Finnair kuitenkin pystyi jatkamaan lentämistä suurimpaan osaan Aasian-kohteistaan pidemmistä lentoreiteistä huolimatta vahvan rahtikysynnän tukemana, ilmatilan sulun negatiivinen vaikutus Aasian jo pandemian heikentämiin matkustajaliikennelukuihin pysyi maltillisena elokuussa.

Finnair operoi päivittäin keskimäärin 253 lentoa, mukaanlukien pelkkää rahtia kuljettaneet lennot. Määrä oli 99,2 % enemmän verrattuna vuoden 2021 elokuuhun, mutta 1,6 % vähemmän kuin heinäkuussa 2022. Erot kapasiteettilukujen välillä verrattuna vuoden 2021 elokuuhun selittyvät keskimäärin pidemmillä operoiduilla lennoilla sekä suuremmilla operoiduilla lentokoneilla.

Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä (ASK) mitattuna nousi elokuussa 151,3 % vertailukaudesta ollen 2 774 miljoonaa henkilökilometriä. Määrä laski 3,4 % edeltäneestä kuukaudesta. Vuoden 2019 elokuussa eli ennen pandemiaa ja Venäjän ilmatilarajoituksia Finnair tarjosi asiakkailleen 4 260 miljoonaa henkilökilometriä.

Finnairin Aasian-liikenteen tarjonta (ASK) kasvoi vertailukaudesta 142,8 %. Pohjois-Amerikan-liikenteen tarjonta kasvoi 119,2 %. Euroopan-liikenteen kapasiteetti kasvoi 187,3 % ja kotimaanliikenteen 53,8 %.

Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna (RPK) kasvoi 365,0 % vertailukaudesta ollen 2 157 miljoonaa henkilökilometriä. Määrä pieneni 13,3 % edeltäneestä kuukaudesta. Elokuussa 2019 myytyjä henkilökilometrejä oli 3 698 miljoonaa.

Myydyt henkilökilometrit nousivat vertailukaudesta 853,8 % Aasian-liikenteessä, 486,1 % Pohjois-Amerikan-liikenteessä, 260,4 % Euroopan-liikenteessä ja 62,9 % kotimaanliikenteessä.

Finnairin matkustajakäyttöaste oli 77,8 % nousten 35,7 %-yksikköä vertailukaudesta, mutta laskien 8,8 %-yksikköä edeltäneestä kuukaudesta. Elokuussa 2019 matkustajakäyttöaste oli 86,8 prosenttia. Elokuussa 2022 Finnairin matkustajakäyttöaste parani vertailukaudesta erityisesti Aasian-liikenteessä (77,6 %) ja Pohjois-Amerikan-liikenteessä (75,7 %). Euroopan-liikenteen matkustajakäyttöaste oli 79,0 % ja kotimaanliikenteen 75,8 %.

Matkustajamäärät kasvoivat vertailukaudesta eli elokuusta 2021 Aasian-liikenteessä 863,7 %. Finnair kuljetti elokuussa 2022 Aasian-liikenteessä 75700 matkustajaa, kun vuoden 2019 elokuussa Aasian-liikenteessä kulki 249 500 matkustajaa. 

Pohjois-Amerikan-liikenteessä kasvua oli 475,0 % ja sen osalta Finnair kuljetti elokuussa 67900 matkustajaa. Määrä oli merkittävästi enemmän kuin vuonna 2019 kuljetetut 47900 matkustajaa. Finnair lensi vuoden 2022 elokuussa Yhdysvaltoihin Suomen lisäksi myös Ruotsista.

Euroopan-liikenteessä matkustajamäärät kasvoivat vertailukaudesta 226,7 %. Finnairin Euroopan-liikenteen matkustajamäärä oli 645 600 matkustajaa, kun elokuussa 2019 luku oli  910 900 matkustajaa.

Finnairin kotimaanliikenteessä kasvua oli vertailukaudesta 85,4 % ja matkustajia kuljetettiin elokuussa 2020 kaikkiaan 91 200. Vuoden 2019 elokuussa Finnair kuljetti kotimaassa 152 800 matkustajaa. 

Venäjän ilmatilan sulusta huolimatta Finnairin elokuun rahtiluvut paranivat vertailukaudesta ja pysyivät suunnilleen edeltäneen kuukauden tasolla. Finnair kuljetti elokuussa 2022 kaikkiaan 9 206,5 tonnia rahtia, kun vuoden 2019 elokuussa rahtia kuljetettiin 15 245,3 tonnia.

Reittiliikenteen tarjotut rahtitonnikilometrit nousivat 94,1 % vertailukaudesta ja nousivat 6,0 % edeltäneestä kuukaudesta. Vastaavat myydyt tonnikilometrit nousivat 57,6 %, joka tarkoitti 0,8 % nousua edeltäneestä kuukaudesta. Molempien lukujen nousu johtui pandemian vaikutuksesta reittiliikenteeseen elokuussa 2021.

Tarjotut rahtitonnikilometrit nousivat 50,4 % vertailukaudesta ja 5,7 % edeltäneestä kuukaudesta. Myydyt rahtitonnikilometrit nousivat 17,3 % ja 0,3 % edeltäneestä kuukaudesta. Luvut sisältävät myös pelkkää rahtia kuljettaneet lennot, jotka oli elokuussa lähes kokonaan korvattu rahtia kuljettaneilla matkustajareittilennoilla. Rahdin kysyntä jatkui vahvana myös elokuussa, sillä kokonaisrahti- ja postitonnit nousivat 40,4 % vertailukaudesta, mutta laskivat 0,4 % edeltäneestä kuukaudesta.

Finnairin lennoista 80,8 % (90,7 %) saapui elokuussa aikataulussa. Saapumistäsmällisyys heikkeni vertailukaudesta, koska eurooppalainen ilmailujärjestelmä kärsi erilaisista kapasiteettihaasteista. Finnairin kotikenttä Helsinki-Vantaa toimi kuitenkin hyvin, ja Finnairin suhteellinen saapumistäsmällisyys oli siksi hyvällä tasolla.

 

Finnairin lentoliikenteen suoritteet elokuu 2022

 

  elokuu muutos % vuoden 2022 alusta muutos %
Koko liikenne yhteensä        
Matkustajat 1 000 880,5 230,4 5 754,8 458,1
Tarjotut henkilökilometrit milj. 2 774,1 151,3 20 401,5 337,2
Myydyt henkilökilometrit milj. 2 157,1 365,0 13 186,3 721,5
Matkustajakäyttöaste % 77,8 35,7p 64,6 30,2p
Rahti ja posti tn 9 206,5 40,4 82 798,7 53,9
Tarjotut tonnikilometrit 380,9 96,3 3 041,5 147,5
Myydyt tonnikilometrit 250,1 177,5 1 720,9 218,3
         
Aasian reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 75,7 863,7 406,8 961,6
Tarjotut henkilökilometrit milj. 725,4 142,8 5 459,4 172,9
Myydyt henkilökilometrit milj. 562,9 853,8 3 059,3 960,7
Matkustajakäyttöaste % 77,6 57,8p 56,0 41,6p
         
Euroopan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 645,6 226,7 4 085,3 521,8
Tarjotut henkilökilometrit milj. 1 316,2 187,3 9 189,7 444,5
Myydyt henkilökilometrit milj. 1 039,7 260,4 6 775,9 624,5
Matkustajakäyttöaste % 79,0 16,0p 73,7 18,3p
         
Pohjois-Amerikan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 67,9 475,0 373,9 1 452,3
Tarjotut henkilökilometrit milj. 667,6 119,2 4 968,8 659,1
Myydyt henkilökilometrit milj. 505,4 486,1 2 801,2 1 496,9
Matkustajakäyttöaste % 75,7 47,4p 56,4 29,6p
         
Kotimaan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 91,2 85,4 888,8 185,1
Tarjotut henkilökilometrit milj. 64,9 53,8 783,6 142,1
Myydyt henkilökilometrit milj. 49,2 62,9 549,9 166,9
Matkustajakäyttöaste % 75,8 4,2p 70,2 6,5p
         
Rahtiliikenne        
- Euroopan rahtiliikenne tn 1 964,8 790,5 14 427,4 864,6
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenne tn 2 571,8 50,7 23 090,5 470,0
- Aasian rahtiliikenne tn 4 559,0 52,0 36 142,7 75,3
- Kotimaan rahtiliikenne tn 27,2 -3,3 227,9 5,5
Rahti reittiliikenteessä yhteensä 9 122,9 84,2 73 888,5 180,0
Rahtilento tn** 83,6 -94,8 8 910,3 -67,5
Kokonaisrahti- ja posti tn 9 206,5 40,4 82 798,7 53,9
Tarjotut rahtitonnikilometrit* milj. 99,8 50,4 874,4 76,3
Myydyt rahtitonnikilometrit milj. 57,2 17,3 543,1 36,5
Tarjotut reittiliikenteen rahtitonnikilometrit* milj. 98,7 94,1 786,3 225,6
Myydyt reittiliikenteen rahtitonnikilometrit milj. 56,5 57,6 475,6 151,1
Rahtiliikenteen kokonaiskäyttöaste* % 57,3 -16,2p 62,1 -18,1p
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenteen käyttöaste* % 47,1 -16,8p 57,4 -10,4p
- Aasian rahtiliikenteen käyttöaste* % 77,4 -5,9p 72,0 -13,6p
Reittiliikenteen rahdin kokonaiskäyttöaste* % 57,3 -13,3p 60,5 -17,9p
             

 

* Laskentaperusteena on käytetty keskimääräistä operatiivista kuljetuskapasiteettia

** Mukana myös Finnairin ostoliikenne

  • Muutos-%: muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden (p = prosenttiyksikköä, N/A = ei saatavilla)
  • Tarjotut henkilökilometrit: Tarjottujen paikkojen lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Myydyt henkilökilometrit: Matkustajien lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Matkustajakäyttöaste: Myytyjen henkilökilometrien osuus tarjotuista henkilökilometreistä
  • Tarjotut tonnikilometrit: Matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjottujen tonnien määrä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Myydyt tonnikilometrit: Kuljetettujen matkustajien, rahdin ja postin muodostama kuorma tonneissa kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Kokonaiskäyttöaste: Myytyjen tonnikilometrien osuus matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjotuista tonnikilometreistä