FinnHEMSin Kouvolan lääkärihelikopteritukikohdan tontista sopimus - rakennustyöt alkavat syksyllä

Finnhemms_FH30_lennollaLääkärihelikopteriyhtiö FinnHEMSin kahdeksannen tukikohdan sijoittuminen Kouvolan Uttiin etenee. FinnHEMS solmi tonttivuokrasopimuksen Utin lentoasemaa hallinnoivan Finavian kanssa. Rakennustöiden arvioidaan alkavan tulevana syksynä.

Kouvolan Utti varmistui Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin sijoituspaikaksi maaliskuussa 2022. Uuden tukikohdan on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2024 lopussa. 

Hankkeen toteutusta on viivästyttänyt se, että lääkärihelikopteritoiminnan lentotoiminnan yhteensovittaminen Utin lentoaseman muiden toimijoiden kanssa on edellyttänyt vaihtoehtojen laajaa selvittämistä. 

"Seuraavaksi työt jatkuvat rakennussuunnittelulla ja -lupaprosessilla sekä urakoitsijoiden kilpailuttamisella. Rakennustyöt päästään näillä näkymin aloittamaan ensi syksynä, ja tukikohdan on määrä valmistua loppuvuonna 2024", kertoo urakasta vastaava kiinteistöpäällikkö Kimmo Pendolin FinnHEMSiltä.

Kouvolasta lääkärihelikopteri palvelee Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan lisäksi Etelä-Savon, Päijät-Hämeen ja osittain myös Uudenmaan väestöä. Hanketta viedään eteenpäin yhdessä HUSin ja hyvinvointialueiden kanssa. Kouvolaan tuleva tukikohta on Suomen kahdeksas lääkärihelikopteritukikohta. 

"Kouvolaan sijoittuva tukikohta palvelee laajaa väestöä koko Kaakkois-Suomessa. Alueen ensihoitopalvelujen saavutettavuus ja yhdenvertaisuus paranevat" , toteaa Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka.