Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevään SAS:n reittilentoon kohdistui lauantaina 10. helmikuuta pommiuhkaus. Kone tyhjennettiin ja tutkittiin. Matkustajakoneesta ei löytynyt räjähteitä. Lento kuitenkin peruttiin kokonaan tapauksen seurauksena. Itä-Uudenmaan poliisilaitos sai lauantai-iltapäivällä 10. helmikuuta kello 14.12 tiedon pommiuhkauksesta, joka kohdistui Helsinki-Vantaan lentoasemalla lähtöportilla 13 olleeseen Cityjet-yhtiön matkustajakoneeseen. Sen oli määrä lähteä SAS:n reittilennolle SK709 kohti Tukholmaa kello 14.45. Lentoa operoivan Cityjetin Bombardier CRJ-900 -matkustajakone tyhjennettiin miehistöstä, matkustajista ja matkatavaroista, tämän jälkeen kone tarkastettiin. Suoritettu tarkastus oli ohi kello 15.50 eikä lentokoneesta ei löytynyt räjähteitä. Lento peruttiin tapauksen seurauksena. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Suomesta lähteviin lentoihin on kohdistunut pommiuhkia aiemminkin. Muita pommiuhkaustapauksia ovat mm. tammikuun 2014 Norwegianin Kittilä-Helsinki -lento sekä vuoden 2012 Finnairin kohti New Yorkin lentänyt kone, joka joutui laskeutumisen päätteeksi erityistarkastukseen pommiuhkauksen seurauksena. Niiden lisäksi ainakin vuonna 2004 pommiuhka kohdistui Aeroflotin Helsinki-Vantaalta Moskovaan lähtevään koneeseen.
|
|||