Etelä-Suomen aluehallintovirasto on elokuussa 2011 myöntänyt Finavialle ympäristöluvan Helsinki-Vantaan lentoaseman toimintaan. Päätöksestä tehtiin 39 valitusta Vaasan hallinto-oikeuteen. Valittajina oli viranomaistahoja, yksityishenkilöitä, asukasyhdistyksiä ja luvan saaja Finavia. Hallinto-oikeus antoi asiassa päätöksen 5.syyskuuta. Lupapäätös on pysytetty, mutta siihen on tehty eräitä muutoksia ja lisäyksiä. Ne koskevat mm. lentomelua sekä alueen hulevesiä. Hallinto-oikeus on määrännyt Finavian teettämään selvityksen lentoliikennetoiminnan melusta mahdollisesti aiheutuvista terveyshaitoista, selvityksen lentoliikenteen kehittymisestä alkuyön ja varhaisaamun tunteina sekä suunnitelman lentoaseman alueen hulevesien käsittelystä. Lisäksi hallinto-oikeus on tarkentanut eräitä lentokentän rakenteiden kuntoa, valumavesien käsittelyyn käytettyjen altaiden toimivuutta ja puhdistustehoa, hule- ja jätevesien purkuun käytettyjen uomien kunnostusta, maaperän ja pohjavesien glykolipitoisuuden
Useissa viranomaisten valituksissa oli katsottu muun muassa, että aluehallintoviraston päätös on ristiriidassa maakuntakaavan ja yleiskaavojen lentomelualueiden kanssa ja sijoituspaikkaharkinta on ollut puutteellista ja kaavojen vastaista. Hallinto-oikeus on todennut, että varsinainen sijoittamisharkinta ei ole kuulunut ympäristölupaharkintaan, koska lentoaseman toiminnan sijoittaminen nykyiselle paikalleen on tullut ratkaistuksi jo aikaisemmilla lupa- ja kaavoitusratkaisuilla. Ympäröivä maankäyttö ja kaavoitustilanne on lupaharkinnassa kuitenkin otettu huomioon arvioitaessa toiminnasta aiheutuvien ympäristövaikutusten sallittavuutta. Se seikka, että maakuntakaavassa ja yleiskaavoissa oleva melualue poikkeaa jossain määrin hakemuksessa esitetystä arvioidusta tilanteesta vuonna 2025, ei ole ollut luvan Ennuste sisältää merkittäviä epävarmuuksia. Ympäristöluvan määräysten mukaisesti lentomelua on rajoitettava siten, ettei melualue nykyisestä merkittävästi laajene.
Valituksissa on vedottu tarpeeseen selvittää melun terveys- ja riskivaikutuksia ihmisille lentomelun vaikutusalueella. Hallinto-oikeus totesi, että lentomelulle altistuu Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristössä suhteellisen suuri määrä ihmisiä, ja ettei melun vaikutuksia ole tähän nähden riittävästi selvitetty ympäristönsuojelulain vaatimusten mukaisesti. Hakemusasiakirjojen mukaan lentomelualueella Lden>55 dB asui vuonna 2010 noin 13 000 asukasta ja vuonna 2025 arviolta 20 000 asukasta. Selvitys lentoliikenteen kehittymisestä erityisesti alkuyön ja varhaisaamun tunteina Valitusten mukaan lentoliikenteen melun on koettu haittaavan erityisesti nukahtamista ja aiheuttavan liian aikaisia heräämisiä aamulla. Ilta- ja yöaikaan ajoittuvien lentojen on hakemusasiakirjojen mukaan arvioitu jonkin verran kasvavan. Ympäristöluvan lupamääräyksillä on rajoitettu lentotoimintaa klo 00.30 - 05.30. Lentorajoitusten mahdollisia vaikutuksia lentojen määrään muuhun vuorokauden aikaan ei ole arvioitu. Edellä mainituista syistä hallinto-oikeus on määrännyt selvittämään tarkemmin lentoliikenteen kehittymistä koettujen haittojen kannalta kriittisinä ajanjaksoina klo 22.00-00.30 ja 5.30-07.00.
Lentoaseman alueesta yli kolmannes (noin 460 ha) on päällystettyjä pintoja ja kattoja, ja hulevesiä muodostuu vuositasolla noin 2,2-3,3 miljoonaa kuutiometriä sademääristä riippuen. Hulevedet kulkeutuvat puroja pitkin Vantaanjokeen. Lentoasema sijaitsee kahden pohjavesialueen kohdalla. Päijänne-tunneli kulkee kiitotien 3 alitse ja Kehärata-tunneli kiitotien 2 ja asematason alta. Lentoasematoiminnasta syntyvät hulevedet ovat ajoittain voimakkaasti likaantuneita johtuen liukkaudentorjuntaan sekä lentokoneiden jäänestoon ja jäänpoistoon käytettävistä kemikaaleista. Hallinto-oikeus lisäsi lupamääräyksiin velvoitteen, jonka mukaan Finavia Oyj:n on tehtävä suunnitelma hulevesien käsittelystä lentoaseman alueella. Siinä on selvitettävä mahdollisuudet erottaa puhtaat ja likaiset hulevedet paremmin toisistaan,
|
|||