Heurekassa voi nyt pohtia: Lähtisitkö Mars-lennolle

1_heureka_marsTiedekeskus Heurekassa avautuu lauantaina 5. lokakuuta Määränpäänä Mars -näyttely. Hämmästyttävää kyllä, kyseessä on 1989 toimintansa aloittaneen Heurekan ensimmäinen avaruuserikoisnäyttely. Lehdistötilaisuudessa tämä tuli kaikille yllätyksenä. Avaruus on kuitenkin aina ollut esillä tarjonnassa mm. tiedekeskuksen planetaarion kautta.

Määränpäänä Mars on alunperin kanadalaisen Ontario Science Centerin tuottama. Se on esillä Heurekassa 5. lokakuuta 2013 – 23. maaliskuuta 2014.

Näyttely esittelee fyysisiä, psykologisia, teknologisia ja eettisiä haasteita, jotka tulisi ratkaista ennen ensimmäistä matkaa punaiselle planeetalle. Näyttely tarjoaa ohjeita niin avaruuskirurgiaan, maanviljelyyn avaruudessa kuin sosiaalisten suhteiden hoitoonkin.

2_heureka_marsHeurekassa saa kokeilla mm. painottomuuden vaikutusta kehoon, erilaisten tunteiden tarttumista ryhmän jäsenestä toiseen, säteilyltä suojautumista, toimivan avaruusraketin rakentamista sekä Mars-kävelyä. Kaikki on toteutettu niin, että kävijät pääsevät omin käsin kokeilemaan asioita.

Esimerkiksi työskentelyä painottomuudessa simuloidaan seisomalla keskipisteestään herkästi laakeroidulla levyllä. Samalla pitäsi suorittaa tarkkuutta vaativaa tehtävää eli "poistaa munuaiskiviä". Simulaatio antaa hyvän kuvan, sillä pienikin väärä liike aiheuttaa reaktion ja levy pyörähtää.

5_heureka_marsAvaruuspuvussa tyhjiössä tai matalassa ilmanpaineessa työskentelystä saa puolestaan tuntumaa kohteessa, jossa pitäisi suorittaa tehtäviä kammiossa, josta ilmaa imetään pois.

Koska hanskoissa on normaali ilmanpaine, ne muuttuvat ilmapallomaisiksi ja tarkka tartunta alipainekammion esineisiin muuttuukin yllättävän vaikeaksi.

Hanskojen vieressä on tarjolla desinfiointiainetta tarjoava annostelija, jota kehotetaan käyttämää ennen ja jälkeen kohteen kokeilun. Flunssakauden lähetessä varmasti viisas varotoimi.

8_heureka_marsAivan näyttelyn alussa on myös pyörivä tuoli, joka lienee tuttu useimmille Psykon lääketieteellisissä testeissä vierailleille ilmailijoille. Tuoliin on yhdistetty erilaisia tehtäviä tarjoava taulu. Ongelma olisi ratkaistava 30 sekunnin tasapainoaistia sekoittavan pyörityksen jälkeen.

Varmasti suosituksi kohteeksi osoittautuu "Mars-kävely". Siinä näyttelyvieras puetaan valjaisiin ja hänet kiinnitetään liukukiskoilla olevaan nosturiin. Se kiristää vaijeria niin, että kävelijän paino on Marsia vastaava 38 prosenttia Maan painovoiman aiheuttamasta.

3_heureka_marsMuitakin kohteita näyttelyssä on runsaasti. Osa niistä liittyy mahdollisen tulevan Mars-lennon psykologisiin vaikutuksiin. Koska Punainen planeetta on 250 miljoonan kilometrin päässä, pelkästään matka yhteen suuntaan kestäisi puoli vuotta.

Pitkä aika suljettuna yhteen muiden ihmisten kanssa ei sovi kaikille. Ja nyt puhutaan paljon pienemmästä tilasta kuin Big Brother -talo. Näyttelyssä voi esimerkiksi istua vastakkain penkeillä, jotka liukuvat yhä lähemmäksi toisiaan. Näin voi testata mikä etäisyys alkaa tuntua kiusalliselta.

Määränpäänä Mars kertoo myös huollosta pitkällä avaruuslennolla. Esimerkiksi ruokaa on pystyttävä tuottamaan lisää matkan aikana. Jokainen Marsiin kuljetettu kilo vaatii 85 kiloa rakettipolttoainetta, joten kaikkea ei yksinkertaisesti voi ottaa mukaan.

7_heureka_marsMääränpäänä Mars (Facing Mars) on kiertänyt aiemmin Pohjois-Amerikassa, missä sen on nähnyt yli miljoona ihmistä. Nyt se on esillä ensimmäistä kertaa Euroopassa.

Näyttelyä on hieman päivitetty ja se on käännetty kolmikieliseksi (suomi, ruotsi ja englanti). Heurekan jälkeen se on nähtävissä Houstonissa NASA:n avaruuskeskuksessa Yhdysvalloissa.

Perjantaina näyttelyn rakentaminen oli vielä kesken, mutta sen vakuutettiin valmistuvan lauantaiaamupäivään mennessä. Pystytys on kestänyt yhdeksän päivää. Mukana on ollut myös näyttelyn ennestään tuntevia kanadalaisia.

6_heureka_marsVaikka avaruus ei ole aiemmin ollut Heurekan erikoisteemana, vuonna 2002-2004 siellä oli Lentoon-näyttely. Se oli tiedekeskuksen omaa tuotantoa ja ajoitettu Wrightin veljesten ensilennon 100-vuotisjuhlaan.

Lentoon osoittautui suosituksi myös muissa maissa sillä se lähti kiertämään tiedekeskuksia samalla tavalla kuin Määränpäänä Mars nyt tekee.

Lauantaina avautuva näyttely seuraa huikean suosittua Body Worlds -näyttelyä. Siihen tutustui seitsemässä kuukaudessa 318 000 kävijää. Loppuvaiheessa näyttelyyn oli satojen metrien jonot, vaikka Heurekan aukikoloaikaa oli jatkettu kello 22:een.

Vastaavaa megasuosiota ei ole varmastikaan nyt odotettavissa, mutta Määränpäänä Mars on erittäin kiinnostavasti toteutettu kokonaisuus ajankohtaisesta aiheesta. Mikä on miehitettyjen avaruuslentojen tulevaisuus?

Onko Marsissa elämää tai onko siellä joskus ollut elämää? Suurin syy ihmisen kiinnostukseen Mars-matkailua kohtaan lieneekin halu selvittää elämän mahdollisuus punaisella planeetalla.

NASA:n kauko-ohjattu Curiosity-ajokki jatkaa parhaillaan työtään Marsin pinnalla. Toisaalta kansainvälisen ISS-avaruusaseman miehistökuljetukset ovat nykyisin pelkästään vuonna 1966 ensilentonsa tehneen Sojuz-kantoraketin nykyversioiden varassa.

curiosity4net_nasaVoikin kysyä: pitääkö ihmisen ylipäätään edes pyrkiä toiselle planeetalle? Lähes vastaavaa tiedoa saadaan kauko-ohjatusti toimivilta robottiajoneuvoilta kuten Curiosity osoittaa (suurin ajokki oikealla olevassa kuvassa).

Miehitetty Mars-lento olisi kirjaimellisesti astronomisen kallis ja se asettaisi useita ihmisiä suoranaiseen hengenvaaraan. Vapaaehtoisia lähtijöitä vaikuttaisi kuitenkin löytyvän.

Mutta rahoituksen kanssa voi tehdä tiukempaa. Se ainakin on varmaa: jos ihminen lentää Marsiin, se ei tapahdu aivan lähivuosina. ++

 

Avaruusviikolla Mars-aiheisia yleisötapahtumia

4_heureka_mars

4.-10.10.2013 vietettävän Kansainvälisen avaruusviikon teema on tänä vuonna Mars-planeetta. Heurekassa on avaruusviikolla esityksiä, joissa aiheena on punainen planeetta.

Lauantaina 5.10 klo 12 tietokirjailija Markus Hotakainen (kuva yläpuolella) pitää Tiedettä pallolla -kohteella esityksen ”Matkalla Marsiin”, joka uusitaan lauantaina 5.10. klo 14 ja sunnuntaina 6.10. klo 12. Kaikki näyttelylipun ostaneet pääsevät seuraamaan esitystä.

Lauantaina 6.10. kello 13 Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio luennoi auditoriossa aiheesta: ”Mönkijällä Marsiin vai sähköpurjeella Saturnukseen?” Auditorioluennolle on vapaa pääsy. Paikkoja on 260 henkilölle.

Määränpäänä Mars -näyttely on esillä Heurekassa 5.10.2013–23.3.2014. Näyttelyn tukijana on Vaisala.

 

Ontario Science Centerin tuottaman Facing Mars -näyttelyn mainosvideo:

Lue myös:

Ex-Hornet lentäjä laulaa Space Oddityn kiertoradalla - välitön YouTube-hitti

NASA:n Johnson Space Centerin opiskelijat vievät videollaan Gangnam Stylen avaruuteen