IAU: Tulokseton sovittelu osoittaa tarpeen uudenlaisesta lähestymistavasta työriidan ratkaisemiseksi

Screenshot_20250213_214439_cn_wps_moffice_eng_PDFReader1Ilmailualan Unioni IAU totesi lauantaiaamusta, ettei työriita ratkea Paltan tuoreimmalla yksipuolisella kokonaisehdotuksella. Pakkosovittelua on yritetty jo yli kahden kuukauden ajan ja sovittelijaakin on vaihdettu. IAU peräänkuuluttaakin sovittelun sijaan uudenlaista lähestymistapaa työehtokiistan ratkaisuksi. Myös Finnairin lentäjien kiista ratkesi lopulta kahdenvälisissä neuvotteluissa.

IAU ilmoitti odotetusti jo ennen annettua takarajaa, ettei Paltan perjantaina 11.7. sovittelun ulkopuolella tekemä ehdotus ratkaise lentoliikenteen palveluja koskevaa työriitaa. IAU:n mukaan Paltan ehdotuksella lukittaisiin erityisesti Paltan ajamia asioita työehtosopimuksen määräyksiksi, joista tähän saakka on neuvoteltu paikallisesti tai yrityskohtaisesti.

Paltan mukaan ehdotus oli rakennettu kokonaan uusista elementeistä. IAU:n mukaan uusimpaan ehdotukseen sisältyvät asiat on käyty läpi useaan otteeseen, eikä niiden uudelleen järjesteleminen ratkaise työriidan ydinkysymystä.

IAU toteaakin, että pitkään jatkunut tulokseton sovittelu osoittaa kokonaan uuden lähestymistavan tarpeen työriidan ratkaisemiseksi.

Pakkosovittelu jatkuu lauantai-iltapäivällä 12. heinäkuuta. Valtakunnansovittelijan mukaan tilanne on vaikea, mutta sovittelua jatketaan vaikeasta asetelmasta huolimatta niin kauan kuin on edellytyksiä pakkosovittelun jatkamiselle. Toinen pitkään jatkunut kiista Paltan ja Finnairin lentäjien välillä päättyi lopulta osapuolten kahdenvälisissä neuvotteluissa. 

IAU:n ilmoittamia työnseisauspäiviä on heinäkuulle edessä vielä viisi. Helsinki-Vantaan lentoaseman maatoiminnot häiriintyvät IAU:n työnseisausten takia 16., 18., 21., 23.7. ja 25.7. Työnseisaukset koskevat työehtosopimuksen soveltamisalalla työskenteleviä useassa alan yrityksessä, joista suurin on Finnair. 

Työnseisaukset kohdistuvat seuraavien yritysten toimintoihin: Aviator Airport Services Finland Oy, Finnair Oyj, Finnair Cargo Oy, Finnair Kitchen Oy, RTG Ground Handling, Nordic Regional Airlines Oy, Swissport Finland Oy, Finnair Technical Services Oy, DHL Supply Chain Finland Oy, GA Telesis Oy ja TCR Finland Oy. 

Lue myös: