Forenom avaa tällä viikolla Helsinki-Vantaan lentoaseman vanhaan työsiirtolaan yhden tähden hostellin. Viimeksi tilat ovat toimineet vastaanottokeskuksena. Irwin Goodman teki Seutulan työsiirtolan tunnetuksi 60-luvun hitillään Autolla Kanarian saarille. Seutulan työsiirtola perustettiin 1950 Seutulan kylään Helsinki-Malmia korvaavan lentokentän rakentamiseksi. Vankeinhoitolaitoksen toiminta nykyisissä tiloissa lakkasi vuonna 2009. Aluksi Seutulan nimellä tunnettua kenttää tehtiin 50-luvulla kaksivuorotyönä ja välineinä olivat kuokka sekä lapio. Enimmillään työsiirtolassa asukkeja oli 450. He olivat pääasiassa sakkovankeja ja rattijuopumustuomion saaneita. Kuuluisin asukas lienee ollut laulaja Irwin Goodman, joka levytti 60-luvulla rangaistuksestaan kertovat laulut Autolla Kanarian saarille ja Terveiset Seutulasta. Viimeisinä työsiirtolavuosina Seutulassa oli 80 paikkaa. Sinne sijoitettiin avolaitoskelpoisia vankeja, joiden rangaistusta oli jäljellä alle vuosi. Rakennukset on uusittu Irwinin aikojen jälkeen (otsikkokuvassa). Vielä viime viikonloppuna nykyiset tilat toimivat pakolaisten vastaanottokeskuksena. Forenomin hostellikäyttöön rakennukset otetaan kuluvalla viikolla. Lievästi humoristisessa tiedotteessaan Forenom kertoo, että jatkossa kohteessa ei enää ole saatavilla valtion leipää, vaan asukkaat saavat itse tehdä ruokansa. Lisäksi työvelvoite on pienempi ja vartijoita vähemmän. Huoneet ovat kuitenkin alkuperäisiä, ja sisustuksessa on pyritty mukailemaan askeettista vankilasisustusta. "Kohde toimii majoitustoiminnassa erittäin hyvin", kertoo Forenomin myyntipäällikkö Pasi Pajari. "Yhden tähden hostelli tarjoaa asiakkaalle oman lukollisen huoneen, autopaikan sekä joustavan sopimuksen pääkaupunkiseudun edullisimpaan hintaan. Huoneet ovat kieltämättä vaatimattomia, mutta siistejä. Suuria remontteja tiloihin ei ole tehty." "Vanhat vankilakyltit on kuitenkin otettu pois, joten emme uhkaa sakoilla puheliaita asiakkaita", vakuuttaa Pajari. Myös asiakkaat vaikuttavat Forenomin tiedotteen mukaan olevan innoissaan edullisesta majoitusratkaisusta. "Tällaista olemme pitkään etsineet. Kohde ei päätä huimaa, mutta täyttää meidän tarpeemme", kommentoi CNS Groupin johdon assistentti Monika Iskyl. Forenomin myyntipäällikkö Pajari kertoo, että yhtiöltä löytyy tasokkaampia ratkaisuja läheltäkin. Yksi kohde on Vantaan Ilmailutiellä, missä entisessä Ilmailuhallinnon pääkonttorissa on yhtiön majoitustiloja (kuvassa vasemmalla). Huoneita on myös samalla tontilla sijaitsevalla entisessä Ilmailuhallinnon rakennuksessa, joka aikanaan tunnettiin nimellä Puuhamaa. "Uusi hostellimme on nappiratkaisu, jos mennään hinta edellä. Huoneen hinta on edullisimmillaan vain 15 euroa yöltä, joten tälle majoitukselle ei löydy voittajaa", hehkuttaa Pajari uutta yhden tähden työsiirtolahostelliaan. T.T. Lue myös:
|
|||