IS: Helsinki-Vantaan poliiseilla nykyisin konepistoolit - pidetään piilossa repussa

Heckler_&_Koch_MP5-SamuliSilvennoinenPoliisi on lisännyt konepistoolit Helsinki-Vantaan lentoasemalla toimivien partioiden varustukseen, kertoo Ilta-Sanomat. Aiemmin aseistuksena on ollut normaali pistooli. Taustalla on terrorismin lisääntynyt uhka vuosi sitten Brysselin lentoasemalle tehdyn iskun jälkeen. Toisin kuin esimerkiksi Ranskassa, meillä sarjatuliaseet pidetään piilossa poliisien repuissa.

Euroopan lentokentillä ja runsaasti yleisöä keräävissä kohteissa ovat tulleet tutuiksi konepistooileilla tai rynnäkkökivääreillä varustetut sotilaspartiot. Ne lisäävät turvallisuutta, mutta voivat toisaalta aiheuttaa huolestuneisuutta matkustajissa.

Tosin ladattujen aseiden tuominen terminaaliin luo myös mahdollisuuden niiden kaappaamiseen vartioivilta joukoilta. Tätä yritettiin viime lauantaina Pariisissa (lue lisää linkistä jutun lopussa).

Keskiviikko-iltana Helsinki-Vantaan lentoasemalla kerrottiin uusista turvallisuusjärjestelyistä. Mukana oli myös sisäministeri Paula Risikko.

Poliisi alkoi varustaa lentoasemapartioitaan konepistooleilla viime joulukuussa. IS:n mukaan arviot turvallisuustilanteesta lentoasemalla eivät ole kuitenkaan muutuneet.

orly_0317_État-major_des_arméesSuomessa poliisilla on käytössään mm. teleskooppiperäisiä 9 mm Heckler & Koch MP5 -konepistooleja (otsikkokuvassa). Versiosta riippuen ne ovat itselataavia ns. puoliautomaatteja tai sarjatulta ampuvia.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla aseet kulkevat piilossa poliisien repuissa. Tavoitteena on, että kaikki valvontaan osallistuvat koulutetaan niiden käyttäjiksi.

Esimerkiksi Pariisissa lentoasemaa turvaavat neljän sotilaan FAMAS-rynnäkkökivääreillä varustetut partiot. Aseet ovat näkyvästi valmiusasennossa ja sotilaat etenevät hajautetussa ryhmityksessä ympäristöään tarkkaillen (kuvassa yllä). T.T.

Ilta-Sanomien juttu

Lue myös: