Jetflite voitti kilpailutuksen valtion tilauslentojen toimittajaksi myös vuosiksi 2018-2021

Falcon_7X_hangarLiikelentoja tarjoava Jetflite on voittanut valtion tilauslentosopimuksen vuodelle 2018. Valtion yhteishankintayksillä Hansel kilpailutti tilauslentopalvelut ja teki päätökset asiasta marraskuussa. Jetflite toimi myös aiemman puitejärjestelyn mukaisena toimittajana.

Hanselin puitejärjestelyssä oli jälleen kaksi osa-aluetta: pienkoneet ja suuret matkustajakoneet. Kilpailutuksen voitti Jetflite, joka tarjoaa palvelun sekä omilla että alihankkijoiden lentokoneilla. Kyseinen järjestely ei sisältänyt lentokuljetuksia helikoptereilla.

Falcon7X_cabin_1Hanselin mukaan jokainen kilpailutus ja siitä syntyvä uusi puitejärjestelyratkaisu eroavat toisistaan, koska ne suunnitellaan asiakkaiden tarpeiden ja markkinatilanteen mukaan. Hanselin tavoitteena on saada uusi järjestely asiakkaidensa saataville tammikuussa 2018.

Päättyneen kilpailutuksen osalta ns. tekniseen vuoropuheluun osallistui useampi yhtiö mutta tarjouksen jätti ainoastaan Jetflite. Uusi sopimus ei siis sinällään muuta tilannetta Jetfliten osalta, sillä operaattori toimi palveluntarjoajana myös vuodenvaihteessa päättyvän puitejärjestelyn aikana.

"Tilanne Suomessa on piristymään päin - kyselyjä tulee selvästi aiempaa enemmän, mikä on hienoa. Suomi on ollut aika pieni markkina-alue meille ja totta kai toivon kysynnän kasvavan Suomessa, se olisi upea juttu", kommentoi Jetfliten toimitusjohtaja Elina Karjalainen tilannetta yleisluontoisesti Lentoposti.fi:lle.

Falcon_7X_2Aiemmin suuressa roolissa Jetfliten operaatioissa ollut Venäjä ei ole enää markkinana entisellään eikä tilanne vaikuta muuttuvan.

"Jetfliten lentojen painopiste on siirtynyt voimakkaasti jo parin vuoden ajan Pohjoismaihin ja Pohjois-Eurooppaan. Venäjän lentojen vähentymisessä näkyy, että lentomme ovat aiempaa pidempiä ja haastavia verrattuna menneisiin vuosiin, jolloin kohteet olivat isoja kaupunkeja Euroopassa", jatkaa Karjalainen.

"Olemme lentäneet hyvällä käyttöasteella ja kysyntää meidän isommille koneillemme on tällä hetkellä paljon", kertoo Karjalainen.

Jetfliten tilauskonelaivastossa on tällä hetkellä Dassault Falcon 7X, Bombardier Challenger 605 sekä kaksi Challenger 604 -liikesuihkukonetta.

Lue myös:

Artikkeli:  Luksusta lentämiseen - Jetfliten uusi Falcon 7X

Artikkeli: Oma aikataulu ja suorat lennot - liikelentämisellä on vakaa kysyntä