Kehittyvät markkinat ja kaupungistuminen kasvattavat ilmaliikennettä - Helsinki noussee suurten joukkoon

A350_FLT_wview_3Airbusin globaalin markkinaennusteen mukaan vuosina 2014 - 2033 matkustajaliikenne kasvaa vuosittain 4,7 %. Siksi tarvitaan noin 31 400 uutta yli 100 paikan matkustaja- ja rahtikonetta, Niiden arvo olisi 4,6 biljoonaa dollaria. Ennusteen mukaan ilmailun suurkaupunkien määrä kaksinkertaistuu ja suurten joukkoon olisi nousemassa myös Helsinki-Vantaa.

Käytössä olevien koneiden määrä nousee nykyisestä 18 500 koneesta 37 500 koneeseen vuoteen 2033 mennessä. Noin 12 400 vanhaa matkustajakonetta poistetaan käytöstä.

Maailman ensimmäinen maksava lentomatkustaja lähti matkaan vuonna 1914. Nykyisin 32 miljoonalla lennolla kulkee 3 miljardia matkustajaa ja 50 miljoonaa tonnia rahtia vuodessa.

Maailmanlaajuisesti ilmailun taloudellisten vaikutusten arvioidaan olevan 2,4 biljoonaa dollaria vuodessa. Ilmailusta on tullut välttämättömyys työpaikoille, kaupankäynnille ja kansainväliselle kaupalle.

Kehittyvien maiden talouden kasvunopeus Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Lähi-idässä on nopeampaa kuin niitä kehittyneemmillä alueilla. Näin keskiluokan odotetaan nelinkertaistuvan Aasiassa vuoteen 2033 mennessä ja kaksinkertaistuvan koko maailmassa 33:sta 63 prosenttiin koko väestöstä.

Ilmailun suurkaupunkien määrä kaksinkertaistuu

Kiihtyvän kaupungistumisen ja vaurauden keskittymisen seurauksena ilmailun suurkaupunkien (yli 10 000 päivittäistä kansainvälistä matkustajaa pitkillä reiteillä) määrä kaksinkertaistuu 91:een. Nämä kaupungit ovat maailman vaurauden luomisen keskuksia: 35 % maailman bruttokansantaloudesta keskittyy niihin ja yli 95 % kaikista pitkistä reiteistä kulkee niihin tai niiden kautta.

Vuonna 2033 ilmailun suurkaupunkien joukkoon ovat Pohjoismaiden lentoasemista nousemassa Helsinki-Vantaa ja Kööpenhamina. Helsinki-Vantaan lentoaseman ennustettiin nousevan suurten joukkoon jo edellisessä Global Market Forecast -ennusteessa.

Kehittyneissä talouksissa kansainvälinen liikenne kasvaa nopeimmin. Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian-Tyynenmeren alueen kehittyvissä talouksissa alueen ja maan sisäiset matkustajamäärät kasvavat eniten.

Intiassa kotimaan lentojen matkustajamäärät kasvavat nopeimmin uuden liikenteen ja matkustusmahdollisuuksien parantumisen ansiosta. Näin maa nousee kymmenen suurimman ilmailumarkkinan joukkoon vuoteen 2033 mennessä.

John_Leahy_TLS_1”Ilmailu kasvaa näyttävästi. Euroopan ja Pohjois-Amerikan kaltaiset kypsät markkinat jatkavat kasvuaan mutta Aasia ja muut kehittyvät alueet erottuvat edukseen dynaamisen kehityksensä ansiosta. Kasvutrendi näkyy siinä, että Kiinan kotimaan liikenne nousee maailman ilmailumarkkinoilla ykköseksi seuraavan 10 vuoden aikana,” sanoo Airbusin asiakastoimintojen johtaja John Leahy.

Suuremmat koneet suosiossa

Laajarunkokoneiden markkinoilla Airbus arvioi suurten konemallien suosion kasvavan pitkillä reiteillä sekä yhä useammin myös alueellisilla ja kotimaisilla reiteillä. Tämän vuoksi Airbus ennustaa laajarunkokoneita tarvittavan miltei 9 300 seuraavan 20 vuoden aikana.

Koneiden arvo olisi noin 2,5 biljoonaa dollaria. Tämä tarkoittaisi 30 % kaikista lentokonetoimituksista ennustejaksolla ja 55 % kaikkien koneiden arvosta.

”Näemme kasvun olevan erityisen vahvaa A350 XWB:n ja A330neon kaltaisissa kahden moottorin laajarunkokoneissa. Näissä uuden sukupolven koneissa kysyntä on tarjontaa suurempi varsinkin vuosina 2017‒2022 ja siitä eteenpäin. Siksi tutkimme mahdollisuuksia lisätä molempien koneiden tuotantoa”, John Leahy sanoo.

Ensimmäinen A350 XWB toimitetaan myöhemmin tänä vuonna. Ensimmäinen A330neo tulee käyttöön vuonna 2017.

A350_HEL_parking_1Laajarunkokoneiden kysyntään sisältyy noin 7 800 konetta, joihin mahtuu 250‒400 matkustajaa, sekä vilkkaimmille reiteille noin 1 500 erittäin suurta, yli 400 matkustajan konetta.

Keskimääräistä nopeamman kasvun ja suurten väestökeskittymien takia miltei puolet uusista laajarunkoisista matkustajakoneista toimitetaan lentoyhtiöille Aasian-Tyynenmeren alueella. Markkinoista seuraavina tulevat Lähi-itä (16 %), Eurooppa (15 %) ja Pohjois-Amerikka (9 %).

A320-koneiden ja uuden sukupolven A320neo-koneiden selvästi johtamilla kapearunkomarkkinoilla Airbus ennustaa tarvetta yli 22 000 uudelle lentokoneelle, joiden arvo on 2,1 biljoonaa dollaria.

Verrattuna edelliseen ennusteeseen koneiden määrä on kasvanut 2 000:lla. Kapearunkokoneet edustavat 70 prosenttia kaikista uusista koneista ja 45 prosenttia toimitusten arvosta.

Kapearunkokoneiden kysyntä säilyy suurena Euroopan ja Pohjois-Amerikan kaltaisilla markkinoilla. Eurooppaan toimitetaan uusista koneista noin 22 % ja Pohjois-Amerikkaan noin 21 %.

Nämä alueet ohittaa kuitenkin Aasia, joissa kapearunkokoneiden kysyntä kiihtyy. Kysyntää nostavat etenkin Kiinan ja Intian kotimarkkinat sekä halpalentoyhtiöiden kasvu Kaakkois-Aasiassa. Noin 37 % uusista kapearunkokoneista toimitetaankin Aasian-Tyynenmeren alueelle.

FAL_A320neo__station_41_1Liikenteen kasvu on kasvattanut keskimääräisen lentokoneen kokoa 40 prosenttia 1980-luvusta lähtien. Lentoyhtiöt valitsevat aiempaa suurempia lentokoneita tai päivittävät jo tekemiään tilauksia suurempiin malleihin.

A380:n kaltaiset suuret koneet yhdistettynä korkeaan käyttöasteeseen auttavat hyödyttämään rajallisia lentosloteja tehokkaasti ja mahdollistavat matkustajamäärien lisäämisen kasvattamatta lentojen määrää.

Kestävään kehitykseen keskittyminen on auttanut vähentämään polttoaineen kulutusta ja lentomelua vähintään 70 % viimeisen 40 vuoden aikana. Tämä trendi jatkuu uusien innovaatioiden ja koneiden ansiosta.

Airbusin tuorein Global Market Forecast -ennuste

Lue myös aiempi uutinen helmikuulta 2013 Helsinki-Vantaan nousemisesta ilmailun suurkeskukseksi: