Kokoomuksen Henna Virkkusesta kunta- ja liikenneministeri

Henna_VirkkunenLiikenneministerin työtehtävät ottaa hoidettavakseen Kokoomuksen Henna Virkkunen.  Vasemmistoliitto ilmoitti 25. maaliskuuta eroavansa hallituksesta. Päätös tarkoitti myös liikenneministeri Merja Kyllösen jättävän tehtävänsä. Ministerin salkkujen yhdistämisen myötä Henna Virkkusesta tulee kunta- ja liikenneministeri.

"Liikenneministeriöön kohdistuu loppukaudelle suuria odotuksia. Tehtävä on haastava ja samalla mieluinen. Luvassa on varsin työntäyteinen kevät", sanoo Virkkunen.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat eilen maanantaina 31. maaliskuuta, että vasemmistoliiton eroavien ministereiden tilalle ei nimitetä uusia ministereitä, vaan vastuut jaetaan nykyisten ministereiden kesken.

Samalla puheenjohtajat totesivat kokouksessaan yksimielisesti, että Kataisen hallituksen hallitusohjelman toteutus jatkuu nykyisellään vasemmistoliiton lähdöstä huolimatta.

Hallituksen kokoonpanomuutoksista ja työnjaosta on tarkoitus päättää istunnoissa perjantaina 4. huhtikuuta.