Lähtöselvitysten aikaraja Flyben lennoille aikaistuu

flybe_ATRFlyben lentojen lähtöselvitys on oltava jatkossa tehtynä 35 minuuttia ennen lennon lähtöä. Myös lähtöporteille on tultava aiempaa varhaisemmin. Muutoksella halutaan varmistaa lentojen pysyminen aikataulussa.


Flyben lentojen lähtöselvitysten aikaraja on aikaistunut viime sunnuntaista, 21. huhtikuuta lähtien. Jatkossa kaikille Flyben lennoille tulee olla lähtöselvitys tehtynä viimeistään 35 minuuttia ennen koneen aikataulunmukaista lähtöaikaa. Asiakkaiden on oltava myös lähtöporteilla aiempaa varhaisemmin, eli viimeistään 20 minuuttia ennen lennon lähtöä.

Muutoksella Flybe haluaa varmistaa, että asiakkaiden matkalaukut ehtivät lennoille, ja että lennot pysyvät entistä paremmin aikataulussa. Aikaisemmin eri lentokenttien aikatauluohjeistukset ovat vaihdelleet, mutta jatkossa ohjeistus on yhtenevä kaikilla lentokentillä, joilta Flybe operoi.

Ohjeistus koskee Flyben omia lentoja, joiden lennon numero on BE5-alkuinen:
Helsingistä Maarianhaminaan, Savonlinnaan, Varkauteen, Jyväskylään, Kokkola-Pietarsaareen, Kajaaniin, Kemi-Tornioon, Enontekiölle, Norrköpingiin, Visbyhyn ja Tartoon.

Ohjeistus ei koske Flyben Finnairille operoimia lentoja. Flyben Finnairille operoimien lentojen lähtöselvitys on tehtävä Finnairin ohjeistusten mukaisesti.