Suomen Lentoemäntä ja Stuerttiyhdistys SLSY ja Ilmailualan Unioni jättivät Palvelualojen Toimialaliitto (Palta) ry:lle työtaisteluvaroitukset 1.11.2011. Heidän työtaistelutoimensa ajoittuisivat 15.11. ja 23.11. väliselle ajalle. Vuoropäiville suunnitellut lakot lamauttaisivat Finnairin lentoliikenteen lähes kokonaan. "Neuvottelut ovat yhä käynnissä ja toivomme tietysti, että sopuun päästään ja lakolta vältytään. Joudumme kuitenkin varautumaan myös siihen vaihtoehtoon, että lakko alkaisi. Olemme hyvin pahoillamme lakonuhan asiakkaillemme aiheuttamasta huolesta. Mahdollisen lakon aikanakin pyrimme tietysti huolehtimaan asiakkaistamme mahdollisimman hyvin", Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho toteaa. Finnair on nyt arvioinut mahdollisten lakkojen liikenteellisiä vaikutuksia ja mahdollisuuksiaan jatkaa liikennöintiä lakkojakson aikana. Mahdolliset lakot on suunniteltu niin, että kyseessä olevien ammattiyhdistyksien edustama henkilöstö lakkoilisi vuoropäivin. Käytännössä työtaistelutoimet lamauttaisivat lähes koko Finnairin lentoliikenteen vähintään yhdeksäksi päiväksi siitä huolimatta, että SLSY on ilmoittanut rajaavansa kaukoliikenteen ja lomaliikenteen lakon ulkopuolelle. Kun Finnairin lentoliikenne perustuu verkostoperiaatteeseen, Euroopan liikenteen ja kaukoliikenteen on toimittava saumattomasti joka päivä. Suomesta lähtevien tai tänne tulevien ihmisten osuus kokonaisliikenteestä on hyvin pieni, joten koko liikenne halvaantuu Euroopan-liikenteen tyrehtyessä tai koneenkääntämisen vaikeutuessa kentällä. Mikäli Finnair ajautuisi lakkoon, se pystyisi arvionsa mukaan lentämään 15.-23.11. välisenä aikana päivittäin joitakin Euroopan-lentoja ja kaukolennoista yhden päivittäisen vuoron Bangkokiin. Lomalennot Finnair operoisi kaikissa tapauksissa. Finnair suunnittelee julkaisevansa tietoja perjantaina lennettävistä lennoista torstaina, mikäli lakon uhka on vielä tuolloin voimassa. Kaikkien lentojen aikataulut sekä lentomäärät kohteisiin voivat poiketa normaalista ja muutokset ovat mahdollisia.
|
|||