Lentoliikenne käynnistyi jälleen Rovaniemellä - käytössä 2000 metrinen kiitotie

EFRO_kiitotie_03_21Kiitotiekunnostustyöt Rovaniemen lentoasemalla ovat valmistumassa. Lentokentän kiitotie 03/21 avattiin osapituudelta reittiliikenteen käyttöön 1. elokuuta. Kiitotie on päällystystöiden vuoksi ollut kokonaan suljettuna kesäkuun lopulta saakka.
Finavia Oyj aloitti työt Rovaniemen lentoasema-alueella jo toukokuussa. Lentoliikennealueilla kiitotie, rullaustie ja asemataso on päällystetty uudelleen ja uusittu valaistustekniikkaa. Lentoasemalla otetaan samalla käyttöön energiankulutusta vähentävää led-teknologiaa.

Remontoinnin ohessa on korjattu myös sadevesiviemäröintejä sekä parannettu rullausteitä laajarunkokoneille paremmin sopiviksi. Kiitotieremontti on Finavialta noin 13 miljoonan euron investointi Lapin matkailuun

"Työt lentoasemalla ovat edenneet suunnitellusti, eivätkä vaihtelevat säätilanteet ole päässeet vaikuttamaan aikatauluihimme. Tänä kesänä toteutetuilla kehitystöillä valmistaudumme myös lentoliikenteen kasvuun, sillä alueita on parannettu myös laajarunkokoneiden tarpeisiin paremmin soveltuviksi", kertoo Finavia Oyj:n Rovaniemen lentoaseman päällikkö Johan Juujärvi.

Reittiliikenne on käynnistyi 1. elokuuta puoliltapäivin, mutta kiitotie on käytössä normaalia lyhempänä eli 2000 metrin pituisena. Kiitotietyöt valmistuvat täysin syyskuun alkupuolella. Työt jatkuvat lentoasemalla elokuun ajan ja lentoasema-alueella liikkumiseen vaikuttavia töitä tehdään öisin. Lentoasema on siksi kiinni 12. elokuuta saakka kello 22.00-05.30 välisinä aikoina.

"Kiitotietä kunnostetaan etelän suunnassa noin kilometrin matkalla. Lentokoneet lähtevät ja laskeutuvat tavallista lyhyemmälle kiitotielle elokuun parin ensimmäisen viikon ajan. Tavallista lyhyemmän kiitotien käytöllä ei ole vaikutusta lentoturvallisuuteen", kertoo Juujärvi.

Lyhennetty kiitotie rajoittaa toimintaa suuremmilla ja painavammilla lentokoneilla. Kiitotietarve riippuu sääolosuhteiden lisäksi mm. lentokoneen painosta niin lentoonlähdön kuin laskun osalta. Kiitotietarve lasketaan kaupallisessa liikenteessä aina erikseen ennen jokaista lentoonlähtöä vallitsevilla olosuhteilla huomioituna.

Rovaniemen lentoaseman kautta kulki vuonna 2015 reilut 478 000 matkustajaa. Kuluvana vuonna ennen liikennöintitaukoa (1-6/2016) lentoaseman kautta on kulkenut yhteensä 239 660 matkustajaa. Tämä on 5,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

Lue myös: