Lentoliikenteen kilpailutus alkaa kuuden maakuntalentokentän osalta

EFKILiikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulunmukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Kilpailutuksen tarkoituksena on turvata välttämättömät lentoliikenneyhteydet Joensuun, Jyväskylän, Kokkola-Pietarsaaren, Kemi-Tornion ja Kajaanin osalta. Lisäksi kilpailutetaan Savonlinnan lentoliikenneyhteys, jossa on kyse pidemmästä ajanjaksosta kuin viiden muun kanssa.

Kilpailutukseen kuuluvat reitit, joille tukea on mahdollista myöntää, ovat reitit Helsingin ja Joensuun, Jyväskylän, Kokkola-Pietarsaaren, Kemi-Tornion sekä Kajaanin lentoasemien välillä.

Kilpailutuksen perusteella Traficomilla on tarkoitus hankkia lentoliikennettä joka alkaa aikaisintaan 19.4.2021 ja päättyy 31.12.2021 näille reiteille. Kilpailutettavat yhteysvälit on määritelty maakuntien lentoliikennettä selvittäneen työryhmän toimesta.

Traficom kilpailuttaa erillisenä myös lentoliikennettä Savonlinnan kentälle. Savonlinnaan julkisen palvelun velvoite on nelivuotinen.

"Tarkoituksenamme on turvata välttämättömät yhteydet Helsingin ja maakuntakenttien välillä nykytilanteessa. Samalla haluamme edesauttaa markkinaehtoisen liikenteen palautumista ja varmistaa lentoliikenteen palveluiden tarjonta sekä auttaa yhteiskunnan elpymistä omalta osaltamme", kertoo johtaja Pipsa Eklund.

"Lentoliikenteen elpymisestä saatujen ennusteiden mukaan paluu koronatilannetta edeltäneeseen aikaan tulee vielä viemään aikansa, joten lentoliikenteen tukeminen vallitsevassa tilanteessa auttaa tukemaan yhteyksiä maakuntaan myös jatkossa", toteaa ylijohtaja Jarkko Saarimäki.


Kilpailutus perustuu eduskunnan lisämäärärahaan lentoliikenteen ostoihin

Kilpailutus perustuu eduskunnan marraskuussa hyväksymään 11,5 miljoonan euron määrärahaan, joka voidaan käyttää lentoliikenteen julkisen palveluvelvoitteen kustannusten kattamiseen. Traficomin asettama julkisen palvelun velvoite asettaa minimitason kilpailutukseen osallistuville lentoyhtiöille.

Kaikilla EU:n alueelle sijoittuneilla lentoyhtiöillä, jotka täyttävät kilpailutuksen vähimmäiskriteerit, on mahdollisuus jättää tarjouksensa.

Kilpailutus pohjaa liikennöintimääriin, matkustajakapasiteettiin sekä muihin kyseistä reittiväliä koskeviin edellytyksiin, kuten erikoismatkatavaroiden kuljetuskykyyn. Yhteyksien vähimmäismäärä on kaksi päivittäistä edestakaista vuoroa arkipäivisin.

Koneiden paikkamäärä on Joensuun ja ns. kolmioreittinä liikennöitävässä Kemi-Kokkola reitillä vähintään 50 henkilöä, muilla reiteillä vähintään 29 henkilöä.

Osana kilpailutusta Traficom on määritellyt lentolippujen kattohinnat sekä tietyt matkaketjun sujuvuuteen liittyvät, lentotoiminnan harjoittajan vastuulla olevat asiat. Yhdensuuntainen lippu voi maksaa korkeintaan 200 euroa, edestakainen 300 euroa. Näiden avulla varmistetaan hinnoittelun kohtuullisuus ja lentoyhteyksien kilpailukyky.

Traficom on käynyt tiivistä vuoropuhelua maakuntien edustajien kanssa maakuntien tarpeista ja toiveista. Esimerkiksi Kemi-Kokkola reitin liikennöintiä ns. kolmiolentona esittivät alueiden edustajat Traficomille.

Lisäksi Traficom on myös selvittänyt nyt hankittavien reittien osalta julkisen palvelun velvoitteen edellytysten täyttymisestä.

Hankintailmoitus on julkaistu Euroopan Unionin virallisessa lehdessä sekä Traficomin internet -sivuilla. Tarjouskilpailun materiaali sekä tiedot julkisen palvelun velvoitteesta ovat myös saatavilla Traficomin nettisivuilta. Kilpailutukseen voi osallistua 16. maaliskuuta 2021 asti.


Kaluston riittävyys turvattava ja tarjoajalla on oltava kokemusta

Mahdollisen kalustorikon varalta tarjoajan on pystyttävä toimittamaan tarjouspyynnön ehdot täyttävä liikennöintikalusto reitille 24 tunnin kuluessa kalustorikosta. Korvaavan kaluston on oltava käytössä niin kauan, että alkuperäinen, tarjouksessa ilmoitettu kalusto pystyy jatkamaan liikennöintiä. Tarjoaja vastaa korvaavan kaluston käytön aiheuttamista lisäkustannuksista.

Matkustamohenkilökunnan tulee kyetä palvelemaan asiakkaita joko suomen, ruotsin tai englannin kielellä

Tarjouksen tekevällä lentoliikenteen harjoittajalla on tarjousta tehtäessä oltava vähintään kahden vuoden kokemus säännöllisestä, yhtäjaksoisesta matkustajareittilentoliikenteen harjoittamisesta EU:n alueella vuosien 2015-2020 aikana. Vaatimus koskee myös mahdol-lista tarjoajan alihankkijaa.

Alihankkijaa voi käyttää tiettyjen ehtojen mukaisesti. Tarjouksen tekijällä itsellään on oltava omissa nimissään oleva lentotoimintalupa (AOC) sekä lii-kennelupa (operating licence). Jos tarjoaja tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana. Alihankkijalla tulee olla voimassaoleva liikennelupa ja lentotoimintalupa.


Lentoturvallisuus huomiotava kilpailutuksissa

Suomen Onnettomuustutkintakeskus huomautti lentoliikenteen kilpailutukseen liittyen lentoturvallisuuskriteereistä onnettomuustutkintansa seurauksena vuonna 2019.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan lentoliikenteen kilpailuttaja ei välttämättä aseta kilpailutuksessa turvallisuuteen liittyviä kriteerejä, kun se varoo EU:n kilpailusäädösten rikkomista ja kilpailun hävinneiden operaattoreiden oikeusprosesseja.

Saab340_1_OTKESLentoliikenneasetus ei kuitenkaan suoranaisesti kiellä lisäehtojen asettamista. Usein kilpailutuskriteerit ovat hinta ja liikenteen täsmällisyys.

Lentoliikenteen ostajatahoilla ei OTKESin mukaan ole sopivia ja helppokäyttöisiä mittareita lentoyhtiöiden turvallisuuden arvioimiseen. Ostajina ja kilpailuttajina saattavatkin toimia myös tahot, jotka eivät tunne ilmailualaa syvällisesti.

Traficomille osoitettuna turvallisuussuosituksena OTKES totesi, että sen tulisi selvittää ja ohjeistaa miten operaattoreiden lentotoiminnan turvallisuutta ja turvallisuudenhallinnan suorituskykyä voidaan käyttää lentoliikenteen kilpailuttamisen kriteereinä EU-säännökset huomioiden.

Euroopan komissiokin sai kilpailutuksiin liittyvän turvallisuussuosituksen, jonka mukaan sen pitäisi puolestaan huolehtia, että luodaan menettely, jolla operaattoreiden turvallisuudenhallinnan suorituskyky ja turvallisuustaso saadaan arvioiduksi tasapuolisesti lentoliikenteen kilpailutuksissa.

Lue myös: