Lentomatkustajan oikeuksien uusi ohjeistus selventää toimintaa viivetilanteissa

PaxRights_mobile_1Euroopan unionin lentomatkustajan oikeuksien uudet suuntaviivat selkeyttävät nykyistä ohjeistusta ja niiden soveltamista käytäntöön tuoden etua matkailijoille. Kyseessä on jälleen yksi EU:n uuden ilmailustategian edistysaskeleista.

"Liikenteessä on ennen kaikkea kysymys ihmisistä ja olen ylpeä, että EU suojaa matkustajiaan kaikissa liikennemuodoissa. Nyt julkistetut uudet suuntaviivat varmistavat, että ohjeistusta noudatetaan oikein. Kaikkien lentokoneella matkustavien EU-alueen kansalaisten tulisi saada sellainen suojan taso johon heillä on oikeus", sanoi EU:n liikenneasioista vastaava komissaari Violeta Bulc.

EU: n lentomatkustajien oikeuksia koskeva lainsäädäntö on yksi maailman pisimmille viedyistä suojista poikkeuksellisten olosuhteiden varalta

EU_pax_rights_logoEuroopan unionin tuomioistuimen antamat useat tuomiot ovat kuitenkin vaikuttaneet vuonna 2005 esiteltyjen oikeuksien sisältöön ja laajuuteen. Selkiyttämistä tarvittiin matkailijoille, lentoyhtiöiden sekä kansallisten viranomaisten tarpeisiin että voidaan varmistua sääntöjen noudattamisesta asianmukaisesti kansallisella tasolla.

Lentomatkustajalla on tietyt oikeudet, jos matkalla tulee ongelmia. Ne koskevat lentojen myöhästymisiä, peruutuksia ja ylibuukkausta, joiden vuoksi matkustaja ei pääse lennolle.

Mikäli matkustajalta on evätty pääsy lentokoneeseen, lento on peruutettu tai saapuu lentolipussa mainittuun lopulliseen määränpäähän yli 3 tuntia myöhässä, voi matkustajalla olla oikeus saada korvausta 250–600 Euroa lennon pituudesta riippuen.

Jos lento myöhästyy yli 5 tuntia on matkustajalla oikeus saada palautus lipun hinnasta. Lisäksi matkustajalla saattaa olla oikeus myös virvokkeisiin, aterioihin, yhteydenpitoon   ja tarvittaessa yöpymiseen lennon ja myöhästymisen pituudesta riippuen.

Jos lennon peruuntuminen johtuu poikkeuksellisista olosuhteista ei matkustajalla välttämättä ole oikeutta korvaukseen.

Oikeuksia sovelletaan, kun matkustaja on lähdössä joltakin EU:ssa sijaitsevalta lentoasemalta tai, kun matkustjaa on  saapumassa EU:hun jollakin EU:n lentoyhtiön tai Islannin, Norjan tai Sveitsin lentoyhtiön lennolla.

Uusimmat lentomatkustajan oikeudet tuovat selkeyttä tilanteisiin, jotka koskevat lennon viivästystä, menetettyä yhteyttä tai poikkeuksellisia olosuhteita ja niiden aikaista huolenpitovelvoitetta.


Oikeudet tunnetaan huonosti

Joulukuussa 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan matkustan oikeudet tunnettiin huonosti. Suomessa matkustajan oikeuksista oli kuullut vain neljännes kansalaisista ja EU-alueen laajuisesti asia oli vain noin kolmanneksen tiedossa.

Pelkän lentoliikenteen osalta kaikista vastaajista 41 prosenttia tunsi oikeutensa ja 47 prosenttia taas ei tiennyt niistä lainkaan. Oikeuksista aiemmin kuulleista suomalaisvastaajista 37 prosenttia oli saanut tietoja niistä lentoyhtiöiltä mutta toisaalta samaiset 37 prosenttia eivät olleet saaneet asiasta mitään tietoa.

Matkustajien tietoisuutta oikeuksiinsa pyritään kasvattamaan mobiilisovelluksella, joka selvittää oikeuksien osalta kaiken yksityiskohtaisesti 25 eri kielellä. Sovellus on tarjolla Android, iOS ja WindowsPhone -versioina.


Suomessa lain noudattamista valvovat Trafi ja kuluttaja-asiamies

trafi_logo

Myös Suomen liikenteen turvallisuusvirasto Trafi muistuttaa matkustajia tutustumaan oikeuksiinsa lentomatkustajana. Suomessa lentomatkustajan oikeuksia valvoo kaksi viranomaista, jotka ovat kuluttaja-asiamies ja Trafi.

Kuluttaja-asiamiehen tehtävänä on valvoa kuluttajien oikeuksia. Trafi valvoo matkustajan oikeuksia niiltä osin, kuin ne eivät kuulu kuluttaja-asiamiehen toimivaltaan eli mm.  liikematkustajien oikeuksia. Lisäksi Trafi valvoo vammaisten ja liikuntarajoitteisten matkustajien oikeuksia.

Euroopan unioni: EU lentomatkustajan oikeudet

Trafi: Kertaa oikeutesi lentomatkustajana

 Lue myös artikkeli: Matkustajan oikeudet tunnetaan huonosti - Suomessa vain neljännes on kuullut asiasta