Euroopan komissio tiukentaa tilapäisesti lentomatkustajien nesterajoituksia kaikilla EU-alueen lentoasemilla. Muutos koskee erityisesti sellaisia lentoasemia kuten Helsinki-Vantaata, joilla on käytössä uudenlaisia turvatarkastuslaitteita. Tämä tilapäiseksi kerrottu muutos vie edun uusien turvatarkastuslaitteiden tuomalta sujuvalta matkustuskokemukselta. Turvallisuus on kuitenkin ensisijaista ilmailualalla ja jatkossa nesteet tarkastetaan nykyistä tarkemmin. Nesterajoitusten tiukentuminen 1. syyskuuta 2024 tarkoittaa sitä, että kaikkien EU-alueen lentoasemien sekä Islannin, Sveitsisin, Liechtensteinin ja Norjan lentoasemien turvatarkastuksiin tulee käyttöön rajoitus, jonka mukaan matkustajalla saa olla nesteitä enintään 100 ml pakkauksissa. Muutos koskee nesteiden lisäksi myös aerosoleja sekä geelimäisiä aineita. Uusi rajoitus tiukentaa sellaisten lentoasemien turvatarkastuksia, joilla on ollut käytössä uusinta turvatarkastusteknologiaa eli ns. EDSCB-skannereita (Explosive Detection Systems for Cabin Baggage). Osa EU-alueen lentoasemista kuten Helsinki-Vantaa on mahdollistanut suuremman nestepakkauksen kuljettamisen matkustajaturvan läpi lennolle. Tiukennuksen myötä nesteet on pakattava ruumaan menevään matkatavaraan tai kuljetettavat pienemmissä pakkauksissa. Uusi rajoitus on merkittävä takaisku matkustuskokemukselle sekä tekee osin tyhjiksi lentoasemien suuret investoinnit matkustuskokemusta parantaviin turvatarkastuslinjastoihin. Muutos saattaa lisäksi ruuhkauttaa tällaisten lentoasemian turvatarkastukset. Uutta teknologiaa hyödyntävien ns. C3-skannereiden ostohinta on keskimäärin kahdeksan kertaa kalliimpi kuin perinteisten läpivalaisulaitteiden hinta. Lisäksi operointi- ja huoltokulut ovat jopa neljä kertaa kalliimpia. Esimerkiksi Helsinki-Vantaalla otettiin vuonna 2022 laajaan käyttöön uudenlaiset tietokonetomografiaan ja älykkäiden algoritmien toimintaan perustuvat Rapiscan Systems 920 CT -läpivalaisinlaitteistot. Ne mahdollistivat nestepussien jättämisen käsimatkatavaroihin ja aiempaa suuremmat nestemäärät sallittiin. Vastaavaa teknologiaa on käytössä lentoasemilla Saksassa, Irlannissa, Italiassa, Liettuassa, Maltalla, Alankomaissa ja Ruotsissa. Monet lentoasemat ovat myös sitoutuneet investointeihin, joista ei ehkä olekaan enää vastaavaa hyötyä matkustuskokemuksen parantamisessa. Nyt tehtävän nesterajoitustiukennuksen osalta kyse on varotoimenpiteestä, jolla ei varauduta tiedossa olevaan uhkakuvaan. Syynä on väliaikaiseen tekniseen ongelmaan puuttuminen, jonka EU toteuttaa yhdessä kansainvälisten kumppanien kanssa. Komissio tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden ja Euroopan siviili-ilmailukonferenssin kanssa kehittääkseen nopeita teknisiä ratkaisuja, joilla varmistetaan lentoliikenteen tarvitsemien korkeiden turvallisuusstandardien ylläpito. Vaikka kyseessä on EU:n mukaan tilapäinen rajoite ei se ole julkaissut päivämäärää eikä tarkempaa vaatimusta, koska uusista rajoitteista voitaisiin luopua. Lue myös:
|
|||