Lightning laukaisi ensi kertaa AMRAAM-ohjuksen (video)

f35_AMRAAMnet_USAFYhdysvaltain ilmavoimien Lockheed Martin F-35A Lightning II -hävittäjä on ensimmäistä kertaa laukaissut Raytheon AIM-120C5 -tutkaohjuksen. Testi tapahtui 5. kesäkuuta Point Mugun ampuma-alueella Kalifornian edustalla. Onnistunut tutkaohjuksen laukaisu rungon sisäisestä asekuilusta vie hävittäjän yhtä askelta lähemmäksi operatiivista käyttöä.

AMRAAM-ohjuksen irtoamista koneesta on testattu jo viime vuonna. Nyt tehdyssä kokeessa ohjuksen rakettimoottori myös käynnistettiin. Tutkaohjattu AIM-120 AMRAAM (Advanced Medium-Range Air-to-Air Missile) on käytössä myös suomalaisissa F/A-18 Hornet -hävittäjissä.

Koska F-35:n keskeinen ominaisuus on pieni tutkaheijastus eli stealth, kone kuljettaa aseitaan rungon sisällä olevassa kuilussa. Onnistuneeseen laukaisuun tarvitaan siten ohjuksen sinkoaminen ulos ilmavirtaan ja moottorin käynnistyminen vasta turvallisen välimatkan päässä.

Nyt AF-1-koneesta laukaistu AIM-120C5 oli koeohjus, jossa räjähteen tilalla oli mittalaitteita. Maalia ei oltu lukittu. Seuraavissa kokeissa AMRAAM lukitaan ja ammutaan kohti lentävää maalia.

Tavoitteena on saavuttaa Block 2B -taso, joka tarkoittaa koneen hyväksymistä operatiiviseen käyttöön Yhdysvaltain ilmavoimissa. Siihen päästäneen vuoden 2016 lopulla.

F-35A-malli pystyy kuljettamaan yli 8000 kiloa aseistusta ja siinä on myös 25 mm tykki. Asekuormaa varten on neljä ripustinta rungon sisäisessä kuilussa. Sen ansiosta ohjukset tai pommit eivät lisää tutkaheijastusta.

Lisäksi koneessa on kuusi ripustinta siivissä tehtäviin, joissa stealth-ominaisuudet eivät ole niin tärkeitä. Nyt AMRAAM-ohjuksen laukaisseessa koneessa oli siipiripustimissa kaksi AIM-9X Sidewinder -ohjusta.f35b_firstflight1net_usmarines

USAF:n F-35A on tarkoitettu käyttämään tavanomaisia kiitoteitä. Merijalkavän B-malli kykenee lyhyisiin lentoonlähtöihin ja pystysuoriin laskeutumisiin (kuvassa oikealla). C puolestaan on suuremmalla siivellä varustettu tukialusversio merivoimille.

F-35-hanke on joutunut vastatuuleen viivästysten ja kustannusten nousun vuoksi. Useat  hankkeeseen sitoutuneet kumppanuusmaat ovat alkaneet katsella vaihtoehtoja koneelle. Näihin kuuluvat ainakin Kanada, Tanska ja Australia. F-35 on mainittu myös Suomen Ilmavoimien Hornetien korvaajia pohdittaessa. ++