(päivittynyt 21.58) Luvattomat drone-lennot ovat sulkeneet Lontoon Gatwickin lentokentän jo toistamiseen. Ensimmäisten havaintojen myötä kenttä suljettiin jo keskiviikkoiltana 19. joulukuuta mutta nyt torstaina aamulla kenttä on jälleen suljettuna. Kymmenet koneet ovat joutuneet lentämään Gatwickin sijaan varakentille ympäri Iso-Britanniaa sekä Eurooppaa. Lentoja on joutunut laskeutumaan Gatwickin sijaan varakentille. Iso osa koneista laskeutui Lontoon muille kentille tai muualle maahan mutta myös Ranskaan ja Hollantiin. Gatwickin ilmatilassa havaittiin keskiviikkoiltana 19. joulukuuta kello 21.03 kaksi luvatonta dronea. Kenttä oli suljettuna aamuyöhön 20. joulukuuta kello 03.01 saakka. Droneista tehtiin kuitenkin uusi havainto ja kenttä suljettiin uudelleen aamulla kello 03.45. Toistuvaa Drone-lennätystä pidetään jo tahallisena lentoliikenteen häirintänä. Sen arvioidaan vaikuttaneen jo 110 000 matkustajan lentoihin. Sussexin poliisi tutkii tapausta. Gatwickin lentokenttä ilmoitettiin torstaiaamuna pidettävän suljettuna 20. joulukuuta kello 10.00 UTC-aikaa saakka eli kello 12.00 suomen aikaa. Lentoliikenne Gatwickistä keskeytyi kokonaa. Lentokenttää ei saatu avattua torstai-illankaan aikana ja Eurcontrollin mukaan Gatwick olisi mahdollisesti suljettuna aina perjantaiaamuun 21.12 saakka, jolloin se avattaisiin kello 06.00 UTC-aikaa. Lentoyhtiöistä Ryanair on ilmoittanut siirtävänsä perjantain operaatiot Gatwickistä Lontoon Stanstedin kentälle. Gatwickin lentoaseman mukaan terminaalit ovat hyvin vilkkaita ja lentokenttähenkilökunta pyrkii nyt huolehtimaan matkustajien hyvinvoinnista parhaansa mukaan. Englannin ilmailuviranomaisen kannan mukaan kyseessä on todellinen poikkeustilanne, joka ei velvoita lentoyhtiöitä maksamaan viivästyskorvauksia lentomatkustajille. Sen sijaan matkustajat, jotka eivät enää tahdo lähteä ostamalleen matkalle voivat hakea matkan hintaa takaisin lentoyhtiöltä. Joululomien aikaan Gatwickin lentoasema tekee jälleen uusia matkustajaennätyksiä. Joulun aikaan lentoaseman kautta odotetaan matkustavan jopa 2,9 miljoonaa matkustajaa. Kiireisin päivä on 23. joulukuuta, kun matkustajia on 73 000. Gatwick on Englannin toiseksi suurin lentokenttä. Lentoja on tarjolla 228 kohteeseen 74 maassa. Vuosittaisia matkustajia on 46 miljoonaa. Päivitys 20.12 klo 08.35: Lentoasema sulkemisaikaa pidennettiin tunnilla kello 10.00 UTC saakka. Päivitys 20.12 klo 21.15: lisätty tieto häirinnän jatkumisesta torstaina.
|
|||