LVM: Kansainväliset lentoyhteydet elintärkeitä Suomen kilpailukyvylle

terminaali_ja_matkustajatLiikenne- ja viestintäministeriö esitteli toiminta - ja taloussuunniltelmansa vuoteen 2017 saakka. Siinä todetaan  kansainvälisten lentoyhteyksien tärkeys ja välttämättömyys Suomen kilpailukyvylle. Turvallisuustason säilyttäminen nähdään jatkossa haasteena.

Esityksen mukaan lentokenttien säähavainnot vapautetaan maksuttomiksi  julkisiksi tiedoiksi vuoden 2014 aikana. Toiminta- ja taloussuunnitelman on tilannut valtiovarainministeriö.

Liikenne- ja viestintäministeriön ( LVM) toiminnalla varmistetaan liikennejärjestelmän päivittäinen liikennöitävyys ja toimintavarmuus keskeisellä liikenneverkolla.  Suunnittelukaudella 2014 - 2017 toimenpiteet liittyvät 2012 valmistuneen liikennepoliittisen selonteon strategisten hankkeiden ja linjausten toimeenpanoon sekä  uudenlaisen ajattelun ja yhteistyön kehittämiseen. Niillä voidaan merkittävästi parantaa toiminnan vaikuttavuutta ja tuottavuutta.

Suomen kilpailukyvyn ja kestävän talouskasvun varmistamiseksi tärkeimpiä ovat keskeiset ulkomaanyhteydet, merkittävimpien sisäisten reittien palvelutaso sekä suurimpien kaupunkiseutujen liikennejärjestelmien toimivuus. Kansainvälisten yhteyksien säilyttäminen kilpailukyvyn kannalta koskee koko Suomea.

Haasteena turvallisuustason säilyttäminen ja ympäristötavoitteet

Airbus_nosesToimivan liikennejärjestelmän suurimpia haasteita Suomessa ovat vaativat olosuhteet. Ne vaikuttavat kaikkiin liikennemuotoihin ja edellyttävät varautumista. Sään äkilliset muutokset,  vuodenaikaisvaihtelut, yleistyneet sään ääri-ilmiöt sekä erityisesti talvimerenkulun näkökulmasta haasteellinen sijainti vaativat toimijoilta erityisosaamista.

Toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset tuovat lisähaasteita turvallisuustason ylläpitämiselle. Esimerkiksi Itämeren laivaliikenteen lisääntyessä kasvaa myös suuronnettomuuden riski. Lento-, meri- ja rautatieliikenteessä tavoitteena on varmistaa saavutettu turvallisuustaso.

Merenkulun ja lentoliikenteen ilmastokaasupäästöjen rajoittamista koskevat neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Liikenteen ympäristöhaittojen torjunnan vaikuttavuutta parannetaan.


Valtionavustuksia luvassa eri hankkeille 

Valtion budjetissa on varattu valtionavustuksia miljoona euroa lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon vuodelle 2013. Lentopaikkojen osalta avustuksen tason on määrä säilyä vuosittain miljoonassa eurossa vuoteen 2017 saakka.

Vuoden 2013 määrärahaa on tarkoitus käyttää Seinäjoen (Rengonharju) ja Mikkelin lentopaikkojen investointi- ja ylläpitomenoihin. Määrärahaa saa käyttää Seinäjoen (Rengonharjun) säännöllisen reittiliikenteen piirissä olevan sekä Mikkelin lentokenttien rakenteiden ja laitteiden investointeihin sekä ylläpitomenoihin. Investointiavustus saa olla enintään 90 % investointimenoista. Muiden avustusten yhteismäärä saa olla enintään 70 % käyttömenoista.

Valtion budjetista on varattu vuodelle 2013 rahaa myös joukkoliikenteen erityispalvelutason rahoitukseen. Lentoliikenteen palvelujen oston osuus on  1,5 miljoonaa euroa, joka putoaa vuosiksi 2014-2017 miljoonaan euroon.

Lentoliikennettä voidaan ostaa paikkakunnille, joille matka-aika Helsingistä junalla on yli 3 tuntia. Savonlinnan ja Varkauden säännöllisen lentoliikenteen ostolla turvataan erityisesti elinkeinoelämälle tarpeellisia yhteyksiä. Myös paikalliset ja alueelliset tahot osallistuvat kyseisten liikennemuotojen rahoittamiseen. Ostoliikenteessä matkustaa vajaa 19 000 matkustajaa vuodessa. Sopimus lentoliikenteestä päättyy vuoden 2013 lopussa. Valtion maksuosuus on sopimuskaudella enintään 50  prosenttia liikenteen ostokustannuksista.

FoggyRWYIlmatieteen laitokselle on osoitettu vuoden 2013 talousarviossa 2,356 miljoonan euron kompensaatioraha sää-, ilmasto- ja meridatan, keskeisten tutka- ja salamatuotteiden sekä kansallisen sääennustemallidatan muuttamiseksi maksuttomaksi julkiseksi tiedoksi. Näin saataisiin parhaat hyödyt Ilmatieteen
laitoksen datatiedoista.

Määrärahan tarkoitus on mahdollistaa mm. jakelukanavien rakentamiseen tarvittavat investoinnit sekä korvata saamatta jääviä tuloja, kun dataeristä ei enää laskuteta asiakkaita. Määrärahan saaminen tulee olemaan myös vuoden 2013 jälkeen  välttämätöntä,  jotta datan maksutonta jakelua voidaan jatkaa. Näin tehdyt investoinnit eivät mene hukkaan.

Suunnitelman mukainen lentokenttähavaintojen vapauttaminen  vaatisi 3,486 miljoonan euron lisäkompensaation edellä olevan 2,356 miljoonan euron lisäksi.

Finavia tarkan silmän alla 

EFHK_Talvi_1LVM:n hallinnonalan osakeyhtiöiden kilpailukykyä kehitetään omistajaohjauksen keinoin pitkäjänteisesti niin, että osakeyhtiöiden kyky suoriutua yhteiskunnallisista perustehtävistään kustannustehokkaasti paranee samalla kun valtio saa pääomalleen tuottoa.

Lentoasemien ylläpidosta vastaava Finavia Oyj on yksi LVM:n hallinnonalalla toimiva valtionyhtiö.

Voitonjakotavoite on lähtökohtaisesti 40 prosenttia yhtiön tuloksesta. Voitontuloutusta tarkastellaan LVM:ssä kuitenkin aina tilanne- ja yhtiökohtaisesti. Ministeriössä seurataan osakeyhtiöihin sovellettavien hallinnointimenettelyjen toimivuutta. Yhtiöiden toimintaympäristöjen muutoksiin liittyviin haasteisiin kiinnitetään huomioita omistajaohjauksessa.

Finavia raportoi tammikuussa lentoasemien ylläpitämisen nykykunnossaan edellyttävän vuosittain vähintään 40 miljoonan euron investointeja. Vaikeuksia aiheuttaa maakuntalentoasemien ja lennonvarmistuspalveluiden tappiollisuus. Kyky investointien rahoittamiseen on tulevina vuosina vaatimatonta.

Hallinnonalan yhtiöiden tulevaisuuteen voivat vaikuttaa meneillään olevat meriliikenteen strategian ja lentoliikenteen strategian valmistelutyöt. Finavia osallistuu aktiivisesti LVM:n johdolla tehtävään lentoliikenteen strategiatyöhön.