Finavia ajoitti Maarianhaminen lentoaseman kiitotien kunnostustyöt alkukesään, jolloin matkustajamäärät ovat perinteisesti matalammat kuin loppukesästä. Remontin vaikutukset matkustukseen pysyivät suunnitelman myötä pieninä vaikka koronaviruspandemiakin on omalta osaltaan vaikuttanut lentojen määrään. Toteutetun remontin aikana uusittiin kiitotien pinta, lentoaseman sähkökeskus ja sähkönsyöttö- sekä kiitotievalojärjestelmät. Lisäksi parannettiin kiitotien reuna- ja turva-alueita.
Uusien led-valaisimien energiankulutus on vain noin 30% aikaisempiin valaisimiin verrattuna, mikä tukee ympäristövastuullisuutta. Finavian tavoitteena on vähentää oman toimintansa ympäristövaikutuksia. Kaikki Finavian lentoasemat saavuttivat hiilineutraaliuden jo vuonna 2019. Tulevaisuuden tavoite on saavuttaa nettonollapäästöt. "Otamme kehittämistä koskevissa päätöksissämme vahvasti huomioon vastuulliset teknologiavalinnat ja ympäristönsuojelua tukevat ratkaisut, joilla rakennamme, ylläpidämme ja korjaamme lentoasemiamme", jatkaa Sabel. "Nopeat tehokkaat liikkumismuodot ovat tärkeitä kaikille yhteiskunnille, mutta etenkin se on tärkeää Ahvenanmaalle, saarella kun olemme. Lentoyhteydet ovat tärkeitä elinkeinoelämälle, asukkaille ja enenevissä määrin myös matkailijoille. Kehitys kestävän lentoliikenteen saavuttamiseksi etenee vauhdilla ja nyt perustukset on luotu ympäristöystävällisen lentoliikenteen saavuttamiseksi, kun vaihtoehto on tarjolla", sanoo Christian Wikström, Ahvenanmaan maakuntahallituksen infrastruktuuriministeri. Ennen syksyä Finavia uusii myös lentoaseman maaliikenteen polttoainejakeluaseman ja asentaa sähköautojen latauspisteitä pysäköintialueelle. Töillä ei ole vaikutusta lentoliikenteeseen. Vuonna 1937 valmistuneelle Maarianhaminan lentoasemalle on ollut säännöllistä lentoliikennettä vuodesta 1940 lähtien. Parhaillaan Ahvenanmaalla vietetään maakunnan itsehallinnon 100-vuotisjuhlavuotta.
Nyt tehdyn remontin ansiosta Ahvenanmaan lentoliikenteen toimintaedellytykset on turvattu pitkälle tulevaisuuteen. Lentoasema pystyy jatkossakin tarjoamaan lentoyhtiöille hyvät puitteet toimia ja palvella asiakkaitaan. Finavia toivottaa kaikki matkustajat ja lentoyhtiöt lämpimästi tervetulleiksi uudistetulle Maarianhaminan lentoasemalle. Reittiliikenne Helsingistä ja Tukholmasta käynnistyi sunnuntaina 4. heinäkuuta ja lennot Turkuun alkoivat maanantaina 5. heinäkuuta 2021. Lue myös:
|
|||