Matkatoimisto Detur hakeutuu konkurssiin - operaattoreina toimivat Enter Air ja Pegasus Airlines

Pohjoismaissa toimiva matkatoimisto Detur hakeutuu konkurssiin, kun yhtiö tiedotti rahojen loppuneen. Taustalla on pandemian ja Ukrainan sodan vaikutukset, jotka ovat nostaneet toimintakustannuksia merkittävästi. Detur ei näe uudelleenjärjetelyille mahdollisuuksia vaan hakeutuu konkurssiin. Myös suomalainen matkatoimisto Detur Finland Oy on hakeutunut konkurssiin 17. lokakuuta 2022.

Detur oli siirtynyt uuden omistajan haltuun loppuvuodesta 2020 ja tavoitteena oli varmistaa yhtiön tulevaisuus tehostamalla toimintaa. Edulliset matkat käynnistyivät heti matkustusrajoitusten helpotettua. Toimintaympäristö muuttui ja halvat matkat eivät enää kattaneet nousevia kuluja erityisesti lentopolttoaineen hinnan nousun myötä.

Yhtiö keskeytti toimintansa jo syyskuussa ja tavoitteena oli hankkia lisää pääomaa ja palata markkinoille vuonna 2023. Suunnitelma ei kuitenkaan ollut elinvoimainen ja edessä oli hakeutuminen konkurssiin. Detur on Suomen viidenneksi suurin matkanjärjestäjä. 

Asiakkaat, joiden matkat on peruttu voivat hakea palautusta pankeilta ja luottokorttiyhtiöiltä, jos niitä on käytetty matkan maksamisessa. Rahanpalautusta voi hakea myös yritykseltä kirjallisesti. Mikäli rahojen palautus ei onnistu näin tulee hinnanpalautusta vaatia Kammarkollegietilta kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asiakas sai Deturilta peruutusilmoituksen. Käsittelyajat ovat arviolta 4-6 kuukautta.

Deturin lentoja operoivat Kreikkaan puolalainen Enter Air ja Turkkiin turkkilainen Pegasus Airlines. Ne jatkavat lentojaan normaalisti muiden asiakkaiden kanssa.