Alkukesän pitkään jatkunut kuiva ja lämmin sää on nostanut metsäpaloriskin poikkeuksellisen suureksi lähes koko maassa. Metsäpalojen tähystyslennoista aiheutuneet kustannukset ovat olleet sen vuoksi tänä kesänä jo nyt merkittävästi ennakoitua suuremmat. Raha-asiainvalikunta on myötänyt toimintaan lisärahoitusta. Hallituksen raha-asiainvaliokunta myönsi 27. kesäkuuta sisäministeriölle luvan siirtää Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle lisärahaa tähystyslentojen kustannusten kattamiseen, jotta koko kesäkauden lennot voidaan turvata. Lisämäärärahatarve aiheutuu pelastuslain mukaisten metsäpalojen tähystystoiminnasta ja sen valmiuden ylläpidosta aiheutuvien kustannusten noususta toukokuun ja alkukesän poikkeuksellisten sääolosuhteiden vuoksi Tähystyslennon lentoonlähtökynnyksen ratkaisee Ilmatieteenlaitoksen määrittämä reittikohtainen indeksiluku. Indeksiluvun perusteella reitillä lennetään tarvittaessa yksi tai kaksi lentoa vuorokaudessa. Suurimmalla osalla 25 reitistä on jouduttu alkukesällä lentämään kaksi tähystyslentoa päivittäin. Lisäksi pelastusviranomaisen pyynnöstä tehdään operatiivisia tähystys- ja tiedustelulentoja sekä opastus- ja johtolentoja. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto vastaa metsäpalojen tähystyslentojen järjestämisestä ja niistä aiheutuvien kustannusten maksamisesta koko maassa sisäministeriön osoittamien määrärahojen puitteissa. Tähystyslentojen kustannukset ovat alkukesänä olleet yli miljoona euroa, kun viitenä edellisenä vuonna koko vuoden kustannukset ovat olleet keskimäärin 260 000 euroa. Suurimmillaan metsäpalojen tähystystoiminnasta aiheutuvien kustannusten arvioidaan nousevan 4,1 miljoonaan euroon vuoden 2018 aikana, jos säätila jatkuisi yhtä kuivana koko kesän. Tällöin määrärahan käyttö olisi 3,5 miljoonaa euroa vuoden 2018 talousarviossa arvioitua suurempi. Palolennot ovat paikallisten lentokerhojen toimintaa, joka suoritetaan yhteistyössä aluehallintaviraston kanssa. Suomen lentopelastusseura (SLPS ry) puolestaan antaa koulutusta palolentojen miehistöille. Lentopelastusseura on valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoisen etsintä- ja valvontalentotoiminnan kattojärjestö. Metsäpalojen sammutustöissä on mahdollisesti mukana myös Rajavartiolaitoksen tai Maavoimien helikopterikalustoa.
|
|||