Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö käynnisti tapaukseen liittyen esitutkinnan nimikkeillä valtionrajarikos ja väärän henkilötiedon antaminen. Esitutkinnassa selvisi henkilön saapuneen Suomeen saman päivän aikana Ruotsista ja määränpäänä olleen Kanada. Henkilö kertoi kuulustelun yhteydessä, että hän oli yrittänyt käyttää toiselle henkilölle kuuluvaa Ruotsin passia ja hänen oikea kansalaisuutensa on Etiopia. Henkilön maasta käännyttämistä Ruotsiin valmistellaan parhaillaan.
|
|||