Nato Baltic Air Policing -operaatiossa otetaan käyttöön lentotukikohta Latviassa

LiervardeNaton Baltian ilmavalvontaoperaation (Baltic Air Policing) toimintoja siirretään tilapäisesti Viron Ämarista Latviaan Lielvārden lentotukikohtaan. Syynä muutokseen on Ämarin lentotukikohdan kiitotien peruskorjaustyöt.

Latvia on valmistellut ilmavalvontaoperaation isännöintiä 9. tammikuuta 2024 lähtien. Nato-operaatio siirtyy maaliskuussa 2024 Viron Ämarista Lielvārden lentotukikohtaan, jossa Latvia isännöi hävittäjiä marraskuun loppuun saakka.

Ämarissa toteutetaan kiitotien, rullausteiden ja asematason uudelleenpäällystyksiä ja uusitaan lentotukikohdan teknisiä järjestelmiä. Naton hävittäjien on määrä palata takaisin Ämariin alkuvuodesta 2025.

Latvialaistukikohdassa päivystysvastuun ottaa maaliskuussa Saksan Eurofighter Typhoon -osasto yhdeksän kuukauden ajaksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Natomaan hävittäjät toimivat Lielvārdesta liittyen Baltian ilmavalvontaoperaatioon.

Saksalaishävittäjät saapuvat tukikohtaan jo helmikuussa harjoituslennoille ja tutustuakseen tukikohtaan. Baltian ilmatilan turvaamisen hävittäjät aloittavat siis maaliskuussa, kun tukikohta on saanut Nato-hyväksynnän.

Eurofighter_GER_2Lielvārden lentotukikohta valmistui Neuvostoliittoon vuonna 1969. Latvian itsenäistyttyä vuonna 1991 jäi tukikohta vielä Venäjän käyttöön vuoteen 1994 saakka. Tämän jälkeen Lielvārde on toiminut Latvian ilmavoimien päätukikohtana. Modernisoidussa lentotukikohdassa on käytössä 2500- metrinen kiitotie 18/36.

Vuonna 2017 Lielvārde oli mukana Ramstein Dust -harjoituksessa, jossa Naton ilmavalvontakoneet tukeutuivat sinne. Vuonna 2021 lentotukikohta sai hyväksynnän Naton mittarilento-operaatioihin ja C-17 -rahtikoneiden käyttöön.  Vuonna 2019 Yhdysvaltain ilmavoimien F-35 -hävittäjät suorittivat tankkausvälilaskun Lielvārdeen.

Natomaat suorittavat Baltiassa Baltic Air Policing -nimellä tunnettua valvontatehtävää, joka käynnistyi huhtikuussa 2004 tukemaan liittoumaan jäseninä olevien Baltian maiden ilmapuolustusta. Virolla, Latvialla ja Liettualla ei ole omia hävittäjäkoneita.

Ensivaiheessa hävittäjät tukeutuivat lentotukikohtaan Liettuan Šiauliaissa, mutta vuonna 2014 Venäjän toimien seurauksena otettiin käyttöön myös Viron Ämarin lentotukikohta. Kaikkiaan yhdeksän Natomaan hävittäjät ovat osallistuneet Baltian ilmavalvontaoperaatioon.

Tällä hetkellä Ämariin tukeutuu neljä Puolan ilmavoimien F-16 -hävittäjää ja Šiauliaihin neljä Ranskan ilma- ja avaruusvoimien Mirage 2000 sekä neljä Belgian ilmavoimien F-16 -hävittäjää. MH

Lue myös: