Norwegian vahvistaa tilauksensa sadasta Airbusin A320neo-lentokoneesta

Norwegian, on vahvistanut 100 A320neo-lentokoneen tilauksensa. Norwegian on uusi asiakas Airbusille, ja tilaus nostaa yhtiön heti suurimpien A320neo-tilaajien joukkoon.
<--break- />

 

Nopeasti laajeneva Norwegian lentää reittejä Euroopassa sekä Euroopasta Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään. Tilattuihin A320neo-koneisiin tulee yksi luokka, ja niihin mahtuu noin 180 matkustajaa.

”Tarvitsemme upouusia ja polttoaineen käytöltään tehokkaita lentokoneita, jotta voimme jatkaa kasvuamme. Ympäristön kannalta tiedämme Airbusin työskentelevän jatkuvasti päästöjen pienentämiseksi, joten uudet koneet ovat hyödyksi yhtä lailla ympäristölle, matkustajillemme ja meille yhtiönä”, Norwegianin pääjohtaja Bjørn Kjos sanoo.

“Norwegian on yksi ensimmäisistä lentoyhtiöistä Skandinaviassa, joka hyötyy A320neon parantuneista ominaisuuksista. Esimerkki näistä on 15 prosenttia pienentyneet polttoaineen kulutus sekä päästöt”, Airbusin asiakkuusjohtaja John Leahy sanoo.

A320neo on uusi versio A320-koneista. Vuonna 2015 käyttöön tulevassa konetyypissä käytetään uusimpia moottoreita ja suuria Sharklet-siipiulokkeita, joiden yhteisvaikutus merkitsee 15 prosentin vähennystä polttoaineen käytössä. Vähennys vastaa 1,4 miljoonaa litraa polttoainetta eli 1 000 keskikokoisen auton kulutusta vuodessa. Näin hiilidioksidipäästöt pienentyvät 3 600 tonnia vuodessa. A320neon typpioksidipäästöt ovat 50 prosenttia alle ICAO:n ympäristönsuojelukomitea CAEP:n kuudennessa kokouksessa määritettyjen rajojen.

A320-koneita on tilattu yli 8 400, joista yli 5 100 on jo toimitettu noin 350 asiakkaalle ympäri maailmaa. A320 onkin maailman eniten myyty kapearunkokone. A320neo on rungoltaan 95-prosenttisesti samanlainen kuin A320, minkä ansiosta sen käyttöönottaminen on lentoyhtiöille helppoa.