Norwegianin matkustajamäärä kasvoi vahvasti elokuussa

Norwegian_737800Norwegianin matkustajamäärä jatkoi kasvuaan elokuussa. Yhtiö lennätti yli 1,9 miljoonaa matkustajaa, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Myös aikataulut pitivät paikkansa hyvin.

Norwegianin matkustajamäärä oli elokuussa 1 973 468 eli 14 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Myytyjen henkilökilometrien (RPK) määrä kasvoi 30 prosenttia ja tarjottujen henkilökilometrien (ASK) osuus nousi 31 prosenttia.

Käyttöaste oli 79,2 prosenttia, mikä on 1,2 prosenttiyksikön verran vähemmän kuin elokuussa 2012. 

"Olen iloinen siitä, että yhä useampi matkustaja valitsee meidät lentoyhtiökseen. Tiedämme, että lennoillamme matkustavat arvostavat korkeaa laatua ja edullisia hintoja. Kun kerran lentää Norwegianilla, niin on helppo tulla uudestaan. Tämän kuun liikennetiedot heijastavat vahvaa kapasiteettikasvua erityisesti uusilla markkinoilla", sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Norwegian lensi elokuussa 99,9 prosenttia suunnitelluista lennoistaan ja näistä 89,3 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti.