Pienkoneonnettomuudet tuplaantuneet - lentäjän virhe merkittävin syy

onnettomuudet_trafiViime vuonna harraste- ja yleisilmailussa tapahtui yhteensä 14 onnettomuutta, joissa menehtyi 6 henkilöä, kertoo liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Vuonna 2011 sekä onnettomuuksia että menehtyineitä oli puolet vähemmän. Raportoituja vakavia vaaratilanteita oli viime vuonna 27, kun niitä vuotta aikaisemmin oli 33.

Merkittävin yksittäinen syy onnettomuuksissa on ollut lentäjän virhe joko lentotilan, koneen suorituskyvyn tai lentosään arvioinnissa. Teknisistä vioista esille nousevat moottorihäiriöt, mutta näistä ei ole löydettävissä yhteistä tekijää.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi painottaa, että harrastelentäjien turvallisuustietoisuuden lisääminen on avainasemassa harrasteilmailun turvallisuuden parantamisessa. Lentäjien tekemien virheiden minimoimisen keskeisessä osassa ovat laadukas lentokoulutus ja tarkastuslentotoiminta.

Harrasteilmailijoiden tulisikin kiinnittää erityistä huomiota omiin taitoihinsa ja pitää niitä yllä säännöllisesti. Oikea turvallisuusasenne on ensisijainen harrasteilmailun turvallisuuden parantamisessa.