Pirkkala avasi, Rissala jatkoi - lentonäytöskausi jyrähti toden teolla käyntiin

Pirkkala_avoimet_18_5Kesän 2018 lentonäytöskausi käynnistyi toden teolla tiistaina 15. toukokuuta, kun Satakunnan Lennosto järjesti Pirkkalan tukikohdassaan Sotilasilmailusta ammatti -tapahtuman. Tänään sama toistui Rissalassa ja jatkoa seuraa loppuviikolla. Nähtävää tapahtumissa on niin maassa kuin taivaallakin. Tapahtumia suosi upea sää.

Keväällä on nähty jo mukavia pienimuotoisia ilmailutapahtumia kuten Kokkolan ilmailupäivä 10. toukokuuta. Perinteisesti lentonäytöskauden kuitenkin avaavat Ilmavoimien tukikohtien avoimien ovien päivät.

Nykyisin ne tunnetaan Ilmavoimien Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumina. Nykynimi korostaa sitä, että tarjonta on suunnattu erityisesti nuorille. Tavoitteena on tehdä tunnetuksi Ilmavoimia lukuisien erilaisten työurien mahdollistajana.

Pirkkalassa jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua lennoston portin pysäköintialueelle alkoi kertyä linja-autoja. Matkustajina oli koululaisia.

Myös muita kävijöitä henkilöautoineen saapui hyvissä ajoin varmitamaan pysäköintipaikan. Lennostojen tapahtumat saavat paikalle myös ulkomaisia ilmailuharrastajia ja valokuvaajia. Niin nytkin.

Satakunnan lenPirkkala_avoimet_18_3nosto oli järjestänyt sukkulaliikenteen linja-autoilla lentoasemalta Tampereen paikallisbussin päätepysäkiltä, joten paikalle pääsi hyvin ilmaa omaa autoakin.

Koska Pirkkalassa toimii Ilmataistelukeskus, joka vastaa myös Ilmavoimien koelentotoiminnasta, Satakunnan lennostossa operoivat kaikki käytössä olevat konetyypit.

Näyttelillä olikin monipuolinen kattaus sotilasilma-aluksia: McDonnell Douglas (Boeing) F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä (oikealla, klikkaa jutun kuvat suuremmaksi), BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskone, Pilatus PC-12NG ja Learjet 35 -yhteyskoneet sekä CASA C295M -kuljetuskone. Myös Valmet L70 Vinka -alkeuskoulukone oli paikalla.

Pirkkala_avoimet_18_8Kaksi Satakunnan lennoston Hornetia palasi JASSM-ohjuksen koeammunnoista Yhdysvalloista vain pari päivää ennen Pirkkalan tapahtumaa. Kumpaakaan niistä ei kuitenkaan nähty: koneet menivät suoraan huoltoon.

Hallissa oli kuitenkin esillä HN-420 varustettuna kahdella JASSM-ohjuksen käsittelymallilla (kuvassa yllä).

Taivaalla nähtiin lentonäytöskauden ensimmäinen Hornet-soolo. Sen lensi päivänäytöksessä varaohjaajana toimiva Lapin lennoston kapteeni Arto Ukskoski. Varsinainen vuoden 2018 esityslentäjä Karjalan lennoston kapteeni Lauri Mäkinen sai vuoronsa iltanäytöksessä.

Pirkkala_avoimet_18_4Mäkinen on aiemmin kertonut pitävänsä erityisesti jyrkistä lentokulmista.

"Tykkään lentää sellaisia liikkeitä, joissa koneen nokka on pystysuorassa kohti taivasta tai maata. Siinä tuntee elävänsä."

Sellaisia ohjelmassa nähtiinkin runsaasti. Yhdessä liikkeessä ohjaaja työntää myös negatiivista geetä eli kohoaa istuimestaan vöidensä varaan.

Ohjelmaa tehostettiin jälleen soihtujen käytöllä. Valokuvaajille tiedoksi, että varsinainen ryöppy soihtuja nähdään ohjelman päättävässä liikkeessä.

Ilmavoimien Midnight Hawks -taitolento-osasto sai Pirkkalassa vetää savujuovansa kirkkaan siniselle taivaalle. Myös Hawk-soolo kuului ohjelmaan.

Pirkkala_avoimet_18_6Utin jääkärirykmentin Hughes MD500 -kevythelikopteri osoitti jälleen kykynsä lentää näyttävä ohjelma. Pirkkalassa yleisöllä ei ole seisontatason ja kiitotien välisen metsikön takia näkyvyyttä lentoonlähtöihin.

Parhaiten tämän kompensoi juuri MD500, joka pystyy lentämän ohjelmansa varsin pienellä alueella suoraan yleisön edessä. Hornet ja Midnight Hawk katosivat ajoittain näkyvistä matalalla tehdyissä liikkeissä.

Siiviililentämistä edusti Arctic Eagles, joka kaksitasokoneillaan jatkaa taitolentolegenda Seppo Saarion johtaman Red Birds -taitolentoryhmän perinteitä. Ryhmän lensi nyt kolmella koneella. Se avasi Pirkkalan tapahtuman ylilennollaan ja esiintyi myöhemmin.

Pirkkala_avoimet_18_2Myös Utin NH Industries NH90 -kuljetushelikopterin oli määrä esiintyä Pirkkalassa, mutta demolento jouduttiin peruuttamaan teknisen ongelman takia. Yleisö kuitenkin näki kopterin ilmassa kun se hakeutui laskuun lentoasemalle. Samaten sotilaspoliisiosaston toimintanäytös peruttiin.

Myös lennoston maakalustoa oli näytteillä. Hallissa esiteltiin varusmiesten käyttämiä aseita ja laitteita. Halukkaat pääsivät kokeilemaan taitojaan laserilla toimivilla ekoaseilla.

Suomen Ilmailumuseo oli tuonut paikalle kontissa siirrettävän Hawk-koneen eturungon. Sen ohjaamoissa istuminen osoittautui erittäin suosituksi paikalla olleen nuorison piirissä ja jonoa olikin jatkuvasti.

Rissalan avoimien ovien päivä jäi Pirkkalaa ehkä hieman vaatimattomammaksi anniltaan. Nähtävää riitti kuitenkin sielläkin ja NH90-kopterikin pääsi esittelemään taitojaan. Siviilipuolta edusti Suomen Ilmailuopiston Embraer Phenom -liikesuihkukone.

Pirkkala_avoimet_18_1Pirkkalassa oli niin kuuma, että suuri osa yleisöä seurasi lentoesityksiä hallin varjosta. Rissalassa tapahtumaa väijyi horisontissa sadekuuro, mutta se kuivahti sopivasti ennen kenttäaluetta.

Niin Pirkkalassa kuin Rissalassa lento-osuudet nähtiin kahteen kertaan keskipäivän ja illansuun näytöksissä. Ainakin Rissalassa päiväosuus keräsi väkeä huomattavasti enemmän.

Suositut Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumat jatkuvat vielä perjantaina Lapin lennostossa. Torstaina Utissa vietetään avoimien ovien päivää tukikohdan 100-vuotisjuhlan merkeissä. Ja 16.-17 kesäkuuta järjestetään Ilmavoimat 100 -teemainen lentonäytös Tikkakoskella. T.T.

Lue tarkemmin Ilmavoimat 100 -vuoden tapahtumista: